Hyppää sisältöön
Media

Selvitys luonnon monimuotoisuuden huomioivista elintarvikehankinnoista valmistunut

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.5.2022 10.01
Uutinen

Julkisten ruokahankintojen avulla on mahdollista hillitä luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin heikkenemistä ja luontokatoa. Maa- ja metsätalousministeriön selvitys linjaa luonnon monimuotoisuutta edistäviä periaatteita ja kriteereitä kestävien ruokahankintojen tueksi.

Julkisia elintarvikehankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 300 miljoonalla eurolla. Hankintakriteerien avulla on mahdollista edistää biodiversiteetin säilymistä. Keskeistä luonnon monimuotoisuuden kannalta on, että suojelemme luonnontilaisia alueita ja varmistamme, että ruuantuotannossa ei käytetä luonnon monimuotoisuutta heikentäviä toimintatapoja.

Siirtymällä kasvispainotteisempaan ruokavalioon ja minimoimalla hävikkiä voimme vähentää ruuantuotantoalaa, kertoo Anna Kortesoja Gaiasta. Erilaiset luonnonvaraiset kaistaleet sekä monilajinen viljely lisäävät hyönteisten elinalueita. Luomutuotannon keinot kuten viljelykierto parantavat hyönteisten ja pieneliöiden elinmahdollisuuksia, kun tarvitaan vähemmän torjunta-aineita, jatkaa Kortesoja. Kasvisten määrän lisääminen, luomuruuan ja kestävästi tuotetun lihan- ja kalan suosiminen muodostavat hyvän pohjan luonnon monimuotoisuutta edistävälle ruokavaliolle. Tällaiset kestävän kehityksen valinnat ovat lisäksi terveellisiä ja suomalaisen ravitsemussuosituksen mukaisia.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta haitalliset toimintatavat aiheuttavat muun muassa metsäkatoa, liikakalastusta, maaperän köyhtymistä, aavikoitumista ja eroosiota. Toimitusketjujen läpinäkyvyys varmistaa, että elintarvikkeita hankkivat tahot tietävät missä ja miten elintarvikkeet on tuotettu.

Luonnon monimuotoisuudelle hyödyllisten toimintatapojen käyttäminen julkisten hankintojen kriteereinä vaatii selkeästi todennettuja järjestelmiä, esimeriksi sertifiointeja. Tarkastellut luonnon monimuotoisuutta edistävät toimet ovat pääsääntöisesti yhteensopivia ilmastopolitiikan toimien kanssa. Sillä miten ja missä toimenpiteet tehdään, voidaan merkittävästi muuttaa vaikutuksen määrää tai jopa kääntää vaikutussuuntia.

-    Jotta julkisilla hankinnoilla olisi ohjausvaikusta luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta, on tärkeää lisätä ymmärrystä ja turvata resurssien riittävyys kestävyystavoitteiden edistämiseksi, kertoo Sari Forsman-Hugg Pellervon taloustutkimuksesta.

Monimuotoisuuden huomioiminen kiinnostaa kuntia ja ruokapalveluita. On hienoa, että selvityksessä saatiin hyviä ehdotuksia luonnon monimuotoisuutta edistävien hankintakriteerien jatkokehitykselle, toteaa Auli Väänänen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Ruuantuotanto vaikuttaa merkittävästi luonnon monimuotoisuuteen ja on myös siitä riippuvainen tuotannonala. Maankäytön lisäksi luontokatoa ja luonnon tuottamien ekosysteemipalvelujen heikkenemistä aiheuttavat merenkäyttö, maan- ja merenkäytön muutokset, resurssien suora hyödyntäminen, ilmastonmuutos, saastuminen ja vieraslajit. 

Selvitys on osa hallitusohjelman mukaista Ilmastoruokaohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea yhteiskunnan siirtymistä kohti ilmastokestävää ruokajärjestelmää. Selvitys edistää kansallisen julkisten hankintojen strategian tavoitetta vastuullisista ja kestävistä elintarvikehankinnoista. Selvityksen toteuttivat yhteistyössä Gaia Consulting ja Pellervon taloustutkimus PTT ry.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Auli Väänänen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2031, auli.vaananen(at)gov.fi

Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen elintarvikehankinnoissa -selvitys

Gaian blogikirjoitus selvityksestä