Hyppää sisältöön
Media

Ruokaketjuhankkeita koskeva asetus hyväksyttiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 21.8.2014 9.45
Tiedote -

Hallitus hyväksyi tänään asetuksen valtionavustuksesta ruokaketjun toiminnan edistämiseksi.

Hyväksytty asetus yhdistää aiemmin erillisinä olleet asetukset maataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämisen avustamisesta ja elintarviketalouden laatujärjestelmien kehittämisen avustamisesta.

– Nyt meillä on yksi selkeä ruokaketjuhankkeiden kokonaisuus, joka hyödyttää sekä hankeväkeä että viranomaistahoja. Tulevat ruokaketjuhankkeet voivat sisältää monipuolisesti kehittämistä, tiedottamista ja menekinedistämistä, mikä lisää hankkeiden vaikuttavuutta. Myös hankkeiden vaatima viranomaistyö tehostuu, neuvotteleva virkamies Anna-Leena Miettinen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.

Hyväksytyn asetuksen myötä avustuksen hakemiseen, myöntämiseen ja maksamiseen liittyvät viranomaistehtävät siirtyvät Maaseutuvirastolle ja avustusprosentti yhtenäistetään 80 prosenttiin hyväksyttävistä kuluista. Maa- ja metsätalousministeriö antaa haun painoalueet ja vahvistaa hyväksyttävät hankkeet.

Avustusjärjestelmä toimii käytännössä siten, että yritykset ja yhteisöt toteuttavat saamallaan avustuksella sellaisia hankkeita, jotka hyödyttävät kuluttajia, viljelijöitä tai muita kohderyhmiä. Kyseessä on Suomen koko EU-jäsenyysajan käytössä ollut avustusmuoto. Ruokaketjun toiminnan edistämishankkeiden valtionavustusten haku on käynnissä syyskuun 8. päivään saakka.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Anna-Leena Miettinen p. 0295 16 2409
etunimi.sukunimi@mmm.fi