Maidontuotannon pohjoinen tuki vuodelle 2019 vahvistettu

Maa- ja metsätalousministeriö 5.3.2020 13.43
Tiedote

Valtioneuvosto on päättänyt vuoden 2019 tammi-joulukuun maidontuotannolle maksettavan pohjoisen tuen lopullisen määrän. Tänään tehdyllä päätöksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia, koska tuen enimmäismäärästä päätetään erikseen tukimuodon hyväksymisen yhteydessä. Maidontuotannolle maksettavaa pohjoista tukea korotetaan nyt 0,2–0,4 sentillä 7,6–31,0 senttiin litralta tukialueesta ja tukikuukaudesta riippuen. Maidon tuotantomäärä oli pohjoisen tuen alueella vuonna 2019 likimain sama kuin vuonna 2018.

Litrakohtainen tuki korotetaan tukialueittain porrastetusti siten, että maidontuotantoon varattu 163,2 miljoonan euron tukisumma tulisi mahdollisimman täysimääräisesti käytetyksi. Vastaava tuen täydentäminen on tehty vuosittain siinä vaiheessa, kun koko vuoden aikana tuotetut maitomäärät pohjoisen tuen alueella ovat selvillä.

Pohjoinen tuki on osa kokonaan kansallisesti maksettavia, EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan sovitettuja maatalouden tukimuotoja. Sillä täydennetään EU:n tukijärjestelmiä (EU:n suorat tuet, luonnonhaittakorvaukset, ympäristökorvaukset ja eläinten hyvinvointikorvaukset) ja turvataan maa- ja puutarhatalouden toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta sekä maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

neuvotteleva virkamies Juha Vanhatalo, p. 0295 16 2347, juha.vanhatalo(at)mmm.fi

erityisasiantuntija Pekka Pihamaa, p. 0295 16 2289, pekka.pihamaa(at)mmm.fi