Kalatalousalan uudet tukimuodot käyttöön
Kalatalousalalle otetaan käyttöön neljä uutta tukimuotoa, jotka rahoitetaan Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta. Tavoitteena on tukea aloittavia kalastajia, vauhdittaa kalatalousyritysten innovaatiotoimintaa ja osaamisen kehittämistä sekä mahdollistaa pienet kalataloudelliset ympäristökunnostukset.
Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) Suomen ohjelmassa on otettu käyttöön neljä uutta tukimuotoa: kertakorvaukset pieniin innovaatio- ja kehittämishankkeisiin, kalastuksen yritystoiminnan kokeilemiseen ja käynnistämiseen sekä pieniin kalataloudellisiin ympäristökunnostuksiin. Kaikki neljä tukimuotoa on tarkoitettu pienille hankkeille. Taustalla on EMKVR:ää koskevan valtioneuvoston asetuksen (757/2022) muutos.
Tuki pieniin innovaatio- ja kehittämishankkeisiin
Tuki pieniin innovaatio- ja kehittämishankkeisiin eli innovaatioseteli on tarkoitettu pienille ja keskisuurille yrityksille kalastuksen, vesiviljelyn ja kalanjalostuksen hankkeisiin.
Tavoitteena on vauhdittaa kalatalouden yritysten innovaatiotoimintaa ja osaamisen kehittämistä. Tuella yritykset voivat ostaa innovaatiotoimintaan liittyviä asiantuntijapalveluita tai vuokrata innovaatiotoimintaan liittyviä tiloja, laitteita tai koneita.
Lisäksi tukea voi saada yritystoiminnan kehittämiseen liittyvän koulutuksen ja osaamisen hankkimiseen.
Tuen enimmäismäärä on 7 500 euroa, ja se voi kattaa enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Tuki kalastuksen yritystoiminnan kokeilemiseen ja käynnistämiseen
Aloittavien kalastajien tukemiseksi käyttöön tulee kaksi uutta tukimuotoa: tuki kalastuksen yritystoiminnan kokeilemiseen ja tuki kalastuksen yritystoiminnan käynnistämiseen.
Kokeiluseteli on tarkoitettu hakijoille, jotka haluaisivat kokeilla kaupallista kalastusta ennen päätöstä varsinaisen laajemman yritystoiminnan aloittamisesta.
Kokeilun kesto voi olla enintään vuoden, ja tuen määrä on enintään 5 000 euroa ja enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Käynnistysseteli taas on tarkoitettu hakijoille, jotka ovat päättäneet aloittaa kaupallisen kalastuksen yritystoiminnan. Tuen määrä on enintään 10 000 euroa ja 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Aloittavan kalastajan seteleitä voi käyttää esimerkiksi toimitilojen, kalastusaluksen ja pyydysten vuokraamiseen ja osaamisen hankkimiseen. Käytössä ovat myös normaalit EMKVR:n investointituet suurempiin ja pitkäaikaisempiin hankintoihin.
Tuki pieniin kalataloudellisiin kunnostuksiin
Tuki pieniin kalataloudellisiin kunnostuksiin eli kunnostusseteli voidaan myöntää yleishyödyllisiin ympäristökunnostushankkeisiin, joilla on kalataloudellista merkitystä.
Tukea voi käyttää kunnostusten suunnitteluun ja toteuttamiseen, kunnostuksiin liittyvien palveluiden hankintaan sekä tarvittavien materiaalien ja tarvikkeiden ostoon.
Tuen määrä on enintään 10 000 euroa ja enintään 80 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.
Lisätiedot kalatalousalan uusista tukiseteleistä:
Erityisasiantuntija Saana Tarhanen, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 162 036, etunimi.sukunimi@gov.fi
Kalatalousalan tukiseteleitä haetaan Hyrrä-järjestelmässä.