Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt Media

Käytä antibiootteja ja mikrobilääkkeitä harkiten

Maa- ja metsätalousministeriö
18.11.2016 14.14
Tiedote

Antibiootti- ja mikrobilääkeresistenssi on maailmanlaajuisesti yleistynyt ja haittaa vakavalla tavalla ihmisten ja eläinten sairauksien hoitoa. Kaikkiin sairauksiin ei enää ole tehokkaita antibiootteja saatavilla.

Antibioottiresistenssi tarkoittaa sitä, että bakteerit muuttuvat vastustuskykyisiksi sellaisille antibiooteille, jotka ovat aiemmin tehonneet näiden bakteereiden aiheuttamien infektioiden hoitamiseen.

Mitä enemmän antibiootteja käytetään, sitä enemmän bakteerit muuttuvat niille vastustuskykyiseksi. Uusimman tiedon mukaan antibiooteille vastustuskykyisen bakteeritartunnan saaneiden potilaiden määrä kasvaa Euroopan unionissa.  Antibiootti- ja mikrobilääkeresistenssi on suuri uhka kansanterveydelle.

Aivan kuten ihmisten infektioissa, antibioottiresistenssi lisääntyy myös siitä, että käytämme antibiootteja turhaan tai väärin eläinten infektioiden hoidossa. Suhteutettuna eläinmääriin Suomessa myytiin vuonna 2014 toiseksi vähiten EU maista antibiootteja elintarviketuotantoon tarkoitetuille eläimille. Ruotsissa tilastoitu myynti oli kaikkein vähäisintä EU-maista. EU-maiden välisessä vertailussa Suomen tilanne on toistaiseksi vielä monia muita maita parempi mutta meidänkin on ponnisteltava antibioottiresistenssin estämiseksi.

Hyvä uutinen on se, että jos antibioottiresistenssin estämiseksi tehdään toimenpiteitä, näistä toimenpiteistä on apua. Antibioottien harkittu käyttö voi estää vastustuskykyisten bakteerien kehittymisen ja auttaa ylläpitämään antibioottien tehoa, myös tuleville sukupolville.

Tällä viikolla, 14.-20.11.2016, vietetään WHO:n Maailman Antibioottitietoisuus -viikkoa.

Perjantaina 18.11.2016 vietetään Euroopan antibioottipäivää.

Näiden teematapahtumien tarkoituksena on lisätä ihmisten tietoisuutta oikeanlaisesta antibioottien käytöstä sekä siitä, mitä jokainen voi itse tehdä antibioottiresistenssin estämiseksi.
 
Mitä sinä voit WHO:n mukaan tehdä antibioottiresistenssin yleistymisen ehkäisemiseksi:

  • käytä vain ammattihenkilöstön reseptillä määräämiä antibiootteja
  • käytä aina koko lääkekuuri loppuun, vaikka tuntisit olosi paremmaksi jo aiemmin
  • älä koskaan käytä ylijääneitä antibiootteja
  • älä koskaan jaa antibiootteja toisten kanssa
  • ehkäise infektioita pesemällä käsiäsi, välttämällä kontaktia sairaiden ihmisten kanssa ja pitämällä rokotuksesi ajan tasalla
  • hävitä ylijääneet antibiootit viemällä ne apteekkiin, josta ne toimitetaan tuhottavaksi

Katso myös video
Antibiotic Resistance. Farmers and animal owners, what can you do?

Lisätietoja:
Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio, 0295 162102, maa- ja metsätalousministeriö
Eläinlääkintöylitarkastaja Nina Kaario, 0295 162107, maa- ja metsätalousministeriö
THL:n tiedote

Eviran tiedote

EU ja kansainväliset asiat Eläimet ja kasvit