Hyppää sisältöön
Media

Maatalous- ja kalastusneuvosto käynnisti keskustelun yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2017 10.51
Tiedote

EU:n maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontui Brysselissä 11.–12.12. aiheinaan komission tiedonanto yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta sekä neuvottelut Atlantin ja Pohjanmeren alueen kalastusmahdollisuuksista vuodelle 2018. Lisäksi neuvosto keskusteli muun muassa afrikkalaisen sikaruton torjumisesta ja epäterveiden kauppatapojen kitkemisestä. Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän sijaisena neuvostossa oli valtiosihteeri Jari Partanen.

Jäsenmaat kuulivat komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen esittelyn maatalouden ja ruoan tulevaisuutta koskevasta tiedonannosta ja antoivat ensikommenttinsa. Komissio julkaisi tiedonannon 29.11. Julkaisun myötä käynnistyi keskustelu seuraavasta yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta. Komission odotetaan antavan ehdotukset uusiksi yhteisen maatalouspolitiikan perusasetuksiksi kesällä 2018, toukokuussa julkaistavan monivuotisen rahoituskehyksen ehdotuksen jälkeen.  

Jäsenmaat pitivät komission tiedonantoa hyvänä pohjana tulevalle keskustelulle ja tukivat esitettyjä ajatuksia laajalti. Suomi ja useat muut maat kannattivat jäsenmaiden päätösvallan lisäämistä ja pitivät tärkeänä, että käytettävissä olevien toimenpiteiden kirjo on mahdollisimman laaja, jotta toimenpiteet saadaan sovitettua mahdollisimman hyvin paikallisiin olosuhteisiin. Yhteistä maatalouspolitiikkaa tai sen rahoitusta ei kuitenkaan haluttu kansallistaa vaan pitää se edelleen EU-tason politiikkana. Suomi painotti puheenvuorossaan myös yksinkertaistamista sekä maatalouden jatkamisen edellytyksien ja maaseutualueiden elinvoimaisuuden turvaamista kaikilla unionin alueilla.

Maatalous- ja kalastusneuvosto pääsi myös yhteisymmärrykseen vuoden 2018 kalastusmahdollisuuksista Pohjanmerellä ja Atlantilla. Suomen kannalta erityistä mielenkiintoa herättivät ankeriaskannan elvyttämiseen tähtäävät toimenpiteet. Haastavien neuvottelujen lopputuloksena neuvosto päätyi velvoittamaan jäsenvaltioita rajoittamaan ankeriaan kaupallista kalastusta merellä vähintään kolmen kuukauden ajan syksyllä 2018. Jäsenvaltiot sitoutuivat lisäksi ottamaan käyttöön ankeriaskannan elvyttämiseen tähtääviä toimia sisävesillä.

Muissa asioissa jäsenmaat keskustelivat epäterveiden kauppatapojen kitkemisestä ja yhteisen EU-tason sääntelyn mahdollisesta tarpeesta. Komission odotetaan antavan aiheesta lainsäädäntöesityksen keväällä 2018. Muissa asioissa oli esillä myös afrikkalaisen sikaruton torjunta. Taudin leviämisen estäminen on jäsenmaille ja komissiolle tärkeä painopiste.


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 0295 162 269
kalatalousneuvos Risto Lampinen, p. 0295 162 458
sähköposti: etunimi.sukunimi(at)mmm.fi

CAP EU ja kansainväliset asiat Jari Leppä Kalastusrajoitukset Kalat Luonto ja ilmasto Maaseutu Ruoka ja maatalous