Hyppää sisältöön
Media

Osakehuoneiston kirjaamisen viivästymisestä määrättävä seuraamusmaksu kohtuullistuu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.10.2024 11.31
Tiedote

Osakehuoneiston kirjaamisen viivästymisestä määrättävän seuraamusmaksun laskentatapa muuttuu huoneistotietojärjestelmän asiakkaiden kannalta kohtuullisemmaksi. Tasavallan presidentti vahvisti tänään 25.10.2024 lain huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 16 §:n muuttamisesta ja määräsi lain tulemaan voimaan 1 päivänä marraskuuta 2024.

Lakimuutoksen ensisijaisena vaikutuksena on maksuseuraamusten laskentatavan muuttaminen siten, ettei pitkäkestoisissakaan kirjaamishakemuksen teon viivästyksissä ole vaarana maksujen kohoaminen kokonaissummaltaan kohtuuttomiksi. Lisäksi viivästysseuraamuksia koskeva sääntely täyttää jatkossa entistä paremmin hallinnollisista seuraamusmaksuista säätämiselle asetetut reunaehdot ja perustuslakivaliokunnan käytännössä vakiintuneet edellytykset.

Seuraamusmaksut vastaamaan yleistä linjaa

Kun vanha asunto-osakeyhtiö on siirtänyt osakeluettelon ylläpidon huoneistotietojärjestelmään ja sen osake luovutetaan ensimmäisen kerran, luovutuksensaajan on haettava kirjaamistaan osakkeenomistajaksi osakehuoneistorekisteriin kahden kuukauden määräajassa huoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita koskevan luovutussopimuksen tekemisestä.

Muutos tehtiin, koska aiemman lain mukaan, jos osakkeenomistajaksi kirjaamista ei oltu haettu kahden kuukauden määräajan kuluessa, korotettiin kirjaamisesta perittävää maksua siten, että se nousee 20 prosentilla jokaiselta alkavalta kahden kuukauden viivästysjaksolta. Kirjaamisen viivästymisestä perittävä seuraamusmaksu lasketaan kirjaamismaksua korottamalla korkoa korolle -periaatteen mukaisesti. Tämä saattoi johtaa useita vuosia jatkuvien laiminlyöntien tapauksessa suhteettoman suuriin seuraamusmaksuihin.

Kertyvälle seuraamusmaksulle ei jatkossakaan esitetä asetettavaksi absoluuttista enimmäismäärää, vaan maksua korotetaan 20 %:lla alkuperäisestä kirjaamismaksusta jokaiselta alkavalta kahden kuukauden viivästysajanjaksolta, kunnes kirjaamishakemus on asianmukaisesti tehty. Maksun korotusten taajuus on siten myös uudessa mallissa aiempaa vastaavalla tavalla melko tiheä. Seuraamusmaksun arvioidaan siksi säilyvän myös uudessa mallissa riittävän tehokkaana oikea-aikaiseen kirjaamishakemuksen tekemiseen kannustavana taloudellisesti merkityksellisenä seikkana.

Maksun suuruus uudella laskutavalla ja nykyisillä kirjaamismaksuilla lisääntyy esimerkiksi viiden vuoden viivästyksen tapauksessa noin 480 euroon ja kymmenessä vuodessa noin 890 euroon. Korotus on siten edelleen jatkuvasti kasvava ja merkityksellinen, mutta selkeästi entistä kohtuullisempi suhteessa laiminlyönnin vakavuuteen ja sen yleiseen yhteiskunnalliseen merkitykseen.

Koska seuraamusmaksuja on mahdollisista laiminlyönneistä saattanut periaatteessa kertyä jo vuodesta 2019 alkaen, ja esitetyllä muutoksella on vahva kannatus kaikkien alan toimijoiden keskuudessa, lainsäädäntöhanke valmisteltiin mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin varmistaen asianmukaisen lainsäädäntöprosessin reunaehtojen noudattamisen.

Huoneistotietojärjestelmä on keskeinen rekisteri vakuusjärjestelmän kannalta

Huoneistotietojärjestelmän osakehuoneistorekisteri on julkista luotettavuutta nauttiva perusrekisteri, jonka tietosisällön on toimiakseen oltava riittävän kattava sekä sisällöltään oikeellinen. Suomessa on n. 90 000 taloyhtiötä, joissa on n. 1,8 miljoonaa osakeryhmää. Näistä suuren osan vaihdantaan liittyy luototusta, jossa kulloinenkin osakeryhmä toimii vakuusomaisuutena, ja panttauksen julkivarmistus tapahtuu huoneistotietojärjestelmään tehtävin kirjauksin. Huoneistotietojärjestelmä on siten keskeinen rekisteri koko suomalaisen vakuusjärjestelmän kannalta ja se toimii kiinteistörekisterijärjestelmän tavoin yhtenä luotonannon perustana. Oikea-aikainen kirjaamishakemusten tekeminen on siksi järjestelmän toiminnan kannalta oleellista, ja tätä turvaava seuraamusmaksu jatkossakin perusteltu. 

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä
lainsäädäntöneuvos Timo-Ville Nieminen, p. 0295 162 379, sähköposti: timo-ville.nieminen(at)gov.fi