Aloitanpa blogini monesti julkilausumallani väitteellä: Suomen ruuantuotannon parhaat ajat ovat vielä edessäpäin ja Suomi voi olla ruuantuotannon suurvalta!

Vahvuudet on helppo tunnistaa

Perustelut väitteelleni ovat ilmeiset. Meillä on puhdasta pohjavettä ja maaperää, meillä on tilaa laajentaa, meillä on viriili maaseutu (Suomi on jo maaseutuverkostotoiminnan suurvalta!), meillä on pääsy uusimpaan teknologiaan, meillä on nuoria yrittäjiä ja meillä on vahva koulutustaso. Samaan aikaan eteläisen Euroopan tuotanto tullee entistä enemmän kärsimään lämpötilan noususta ja lisääntyvästä kuivuudesta.

On toki paljon myös uhkakuvia, mutta silti. Suomessa on tarjolla hyvät tuotantoedellytykset. Väitteeni ei myöskään ole millään tavalla ristiriidassa EU:n tänä vuonna julkaiseman ruokavision kanssa, päinvastoin.

Kuka toteuttaa unelmamme?

Olen huolissani yhdestä asiasta: kuka täällä jatkossa tuottaa. Tuotammeko me suomalaiset itse, vai tuleeko tänne tuottajat jostain muualta? Eli sieltä, missä uskotaan vielä ruuantuotannon tulevaisuuteen enemmän kuin meillä. Tätä on tarvetta pohtia lisää.

Suomen kasvava rooli ruuantuottajana edellyttää koko järjestelmään sitoutuneilta toimijoilta yhteen hiileen puhaltamista. Minusta tuntuu, että sitä ei ole tällä hetkellä tarpeeksi. Tai sitten se ei ainakaan näy.  Ruuantuotanto on nähtävä taloudellisesti kannattavana ja kiehtovana liiketoimintana sen joka lenkissä. Kannattamaton toiminta on kaikkien kannalta epäedullista.

Mikä on tukien merkitys?

Maksajaviraston johtajana seuraan tietysti tukien merkitystä maatiloille. EU- ja kansallisten tukien reaaliarvo maatiloille on pienentynyt viimeisten 10 vuoden aikana. Silti minusta tuntuu, että tukien merkitys tilojen maksuvalmiuteen on edelleen suuri, jopa liian suuri. Samalla tukien maksatusten odottajia on ketjussa paljon muitakin kuin vain tuottajat. Ovatko tuet aiheuttaneet markkinoiden vääristymistä, eli reagoivatko tuottajien ympärillä olevat myyjät ja ostajat asettamalla osto- ja myyntihintansa tukitasoihin ja -tuloihin sopivaksi. Maatilayrittäjille ne tuet on kuitenkin tarkoitettu.

Nykyisen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan strategiakauden toimeenpanossa käynnistellään tänä vuonna vielä viimeisiä uudistuksia. Samalla seuraavaa kautta valmistellaan jo kuumeisesti. Edessä voi olla isokin rahoituksellinen remontti, koska EU:n yhteistä budjettia tulee syömään mm. lisääntyvät turvallisuus- ja varautumismenot. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen tukiin kohdistunee suuria leikkauspaineita. Näistä olemme viisaampia jo heinäkuussa, kun komissio on luvannut julkistaa ensimmäiset versiot monivuotisista rahoituskehyksistä.

Kun soppaan lisätään vielä Ukrainan mahdollinen vauhditettu EU-jäsenyys, on syytä alkaa varautumaan siihen, että maatalouden EU-tukien tasot laskevat. Se ei saa eikä sen tarvitse tarkoittaa samaa kuin kuolinisku kotimaiselle tuotannolle, ei meillä eikä missään muussakaan jäsenmaassa. Nyt jos koskaan tarvitaan sitä yhteistä hiiltä, ja niitä keuhkoja, joiden puhalluksella roihautetaan se hiillos täyteen liekkiin! Se ei ole poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen, teknologinen, ekologinen tai lainsäädännöllinen asia. Väitän, että se on asennekysymys.

Viranomaiset mahdollistajina

Noin 10 vuotta sitten kehittelin ajatukseni ’valvojasta valmentajaksi’. Sen ajatuksen syvin olemus ei ole mihinkään himmentynyt, ja tuntuu, että tarve ja tilaus ruokajärjestelmässä on vain kasvanut. Viranomaisten rooli on toimia mahdollistajana ja raamien luojana, jotta elinkeinojen liiketoiminnat voivat kukoistaa, säätelyä noudattaen. Viranomaisten toiminnalla on meilläkin iso rooli ruokaketjussa. Alan toimijat kuitenkin itse ratkaisevat, miten ruokajärjestelmän potentiaali saadaan tuottamaan hyvinvointia yhteiskuntaan.

Suomalaisella ruuantuotannolla on kasvun näkymät. Kyse on nyt siitä, löytyykö meiltä yhteistä asennetta ja tahtoa täällä pohjoisessa tehdä asioita yhdessä. Vai annetaanko tapahtua jotain muuta. Kannatan kasvun polkua!

PS. Tervetuloa Poriin SuomiAreena- tapahtumaan tiistaina 24.6. klo 15 Torilavalle. Ruokaviraston osuudessa pohdin panelistien kanssa, miltä näyttää eurooppalaisen ruuantuotannon tulevaisuus.

Olen Matti Puolimatka. Olen syntynyt Metsämaalla Varsinais-Suomessa maatilan poikana. Toimin tällä hetkellä Ruokaviraston maaseutulinjan ylijohtajana ja samalla Suomen EU:n maksajaviraston johtajana. Koulutukseltani olen maatalous-metsätieteiden tohtori. Aiemmin työurallani olen toiminut tutkijana ja tutkimuksen esimiestehtävissä Maatalouden tutkimuskeskuksessa, ja sen jälkeen erilaisissa esimies- ja johtotehtävissä Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa. Olen toiminut myös aktiiviviljelijänä kotitilallani vuosina 1990-2017, minkä jälkeen tila siirtyi seuraavalle sukupolvelle. Suomalainen maatalous ja maaseutu ovat aina olleet minulle tärkeitä ja merkityksellisiä.