Hyppää sisältöön
Media

Valtioneuvosto hyväksyi lakiesityksen muuntogeenisestä kasvintuotannosta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2009 11.37
Tiedote -

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt lakiesityksen muuntogeenisestä kasvintuotannosta. Euroopan unionin yhteisölainsäädännön mukaan kaikissa jäsenmaissa saa viljellä Euroopan komission hyväksymiä muuntogeenisiä lajikkeita. Muuntogeenisten lajikkeiden turvallisuuteen, terveydellisiin vaikutuksiin tai ympäristövaikutuksiin liittyvät kysymykset ratkaistaan EU:n tasolla ennen viljelyluvan myöntämistä.

Valtioneuvosto on linjannut huhtikuussa 2009 annetussa EU-selonteossa, että viljelijöillä pitää olla oikeus geenimuuntelusta vapaaseen tuotantoon ja kuluttajilla siitä vapaisiin tuotteisiin. Suomen tavoitteena on myös saada kansallinen päätösvalta siitä, missä laajuudessa ja mitä EU:ssa hyväksyttyjä muuntogeenisiä lajikkeita saa jäsenvaltion alueella viljellä.

Tällä hetkellä EU:ssa ei ole sellaisia hyväksyttyjä muuntogeenisiä lajikkeita, joita voisi viljellä Suomessa. Lakiesityksellä varaudutaan muuntogeenisten lajikkeiden mahdolliseen viljelyyn tulevaisuudessa. Todennäköisesti ensimmäinen Suomen viljelyolosuhteisiin soveltuva muuntogeeninen lajike olisi paperiteollisuuden tarpeisiin jalostettu peruna, jonka tärkkelyspitoisuutta on paranneltu.

Hallituksen esitys perustuu Euroopan komission antamaan suositukseen muuntogeenisten viljelykasvien sekä tavanomaisen ja luonnonmukaisen maataloustuotannon rinnakkaiselosta. Lain tavoitteena on estää muuntogeenisten kasvilajikkeiden leviäminen ja muuntogeenisen perintöaineksen sekoittuminen muihin viljelykasveihin. Ehdotettu laki ei vaikuta lajikkeiden hyväksymismenettelyyn eikä muuntogeenisten tuotteiden merkintöihin, joista säädetään yhteisön lainsäädännössä.

Lisäksi lailla luodaan järjestelmä muuntogeenisten lajikkeiden leviämisestä aiheutuneiden taloudellisten vahinkojen korvaamiselle. Vahingon sattuessa muuntogeenisen lajikkeen viljelijä, joka ei ole noudattanut lakia, on pääsääntöisesti velvoitettu korvaamaan muuntogeenisen ja muiden lajikkeiden sekoittumisesta aiheutuneet taloudelliset vahingot.

Lailla säädetään myös muun muassa muuntogeenisten lajikkeiden tuotantoa koskevista vaatimuksista, viranomaisvalvonnasta, valvontarekisteristä, hallinnollisista pakkokeinoista ja rangaistuksista. Laki kattaa muuntogeenisen lajikkeiden viljelyn, käsittelyn ja varastoinnin maatilalla, kuljetukset maatilalla ja maatilojen välillä sekä viljelyalaan viljelyn lopettamisen jälkeen kohdistuvat toimet.

Lakiesitys menee seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

ylitarkastaja Hannu Miettinen, p. (09) 160 52230

neuvotteleva virkamies Tero Tolonen, p. (09)160 53405, 040 521 5384

maatalousneuvos Kirsi Heinonen, p. (09) 160 54221, 040 504 0193