Hyppää sisältöön
Media

En näe muuta kuin mahdollisuuksia! – Maa- ja metsätalousministeriö kokosi alan toimijoita keskustelemaan ruokaviennin kaksinkertaistamisesta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 5.12.2023 14.31
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt työn ruoka-alan kasvuohjelman parissa kutsumalla yhteen ruoka-alan yrityksiä, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan edustajia ja kaupan sekä matkailu- ja ravintolapalveluiden edustajia.

Kolmessa pyöreässä pöydässä on kartoitettu eri toimijoiden näkemyksiä ja toiveita siitä, miten Suomen ruokajärjestelmää ja elintarvikesektoria voitaisiin kehittää ja kansainvälistää. Keskustelut ovat osa hallituksen tavoitetta kaksinkertaistaa ruokaviennin arvo vuoteen 2031 mennessä. Myös ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö ovat tuoneet terveisensä keskusteluun.

-    On ollut inspiroivaa kuulla eri näkökulmia. Yhdessä on pohdittu, missä ovat kasvun esteet ja missä suurin potentiaali. Kaikista kolmesta pöydästä on löytynyt valtava määrä osaamista, kokemusta ja tahtoa tehdä. Kuten eräs osallistuja totesi, edessä on vain mahdollisuuksia. Tästä alkaa se varsinainen työ, ja siihen tarvitsemme kaikki mukaan, työtä luotsaava valtiosihteeri Päivi Nerg kuvaa keskusteluita.

Keskusteluista nousi esiin useita yhteisiä teemoja ja kehittämistarpeita, jotka liittyivät muun muassa koulutukseen ja osaamiseen sekä ruuan arvostukseen ja ruokakulttuuriin. Myös suomalaisen ruuan brändiä maailmalla koettiin tarpeellisena vahvistaa. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset nähtiin niin ikään mahdollisuutena. Kaiken pohjana esiin nousi oikea resursointi sekä tarve tehdä priorisointia ja strategisia valintoja.

Keskustelujen taustamateriaalina käytettiin Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Csaba Jansikin tuottamaa esitystä ”Suomen ruokaviennin haasteet ja kehityspolut” sekä Anne Bernerin Yhteinen Ruokapöytä –keskustelufoorumille tekemää selvitystä ”Suomalaisen ruokajärjestelmän kansainvälistäminen”. Nerg painottaa, että pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Sen sijaan täytyy kääriä hihat ja ryhtyä töihin.

-    Kasvuohjelma ei ole paperi, vaan se on tekoja, kokonaisuus toimenpiteitä, joilla saadaan mittarit värähtämään ylöspäin. Pallo on nyt kentällä ja peli puhallettu käyntiin. Avainpelaajia ovat yritykset ja muut alan toimijat, hän sanoo.

Pyöreän pöydän keskustelut järjestettiin 30.11. (yritykset ja toimialat), 1.12. (TKI-sektori) ja 4.12. (kaupan ala). Hallitusohjelman alainen Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuus käynnistyy 8.2. klo 9-11 järjestettävässä tilaisuudessa. Tilaisuuden ohjelma, ilmoittautuminen, tapahtumapaikka ja etälinkki tiedotetaan maa- ja metsätalousministeriön verkkosivulla.

Lisätietoja:

Valtiosihteeri Päivi Nerg, p. 040 7529 810
Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila, p. 040 7756 060
Erityisasiantuntija Elina Ovaskainen, p. 050 4703 320

Suomalaisen ruuantuotannon pitkän aikavälin strategia ja elintarvikevientiä lisäävä ruoka-alan kasvuohjelma kuuluvat hallitusohjelman mukaiseen Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuuteen. Strategiatyössä luodaan visio siitä, millainen ruokajärjestelmä Suomessa on vuonna 2040, mitä toimenpiteitä sen saavuttamiseksi tarvitaan ja millaisiin muutoksiin on syytä varautua. Hallitus on sitoutunut suomalaisen ruokajärjestelmän kestävyyden parantamiseen ja ruokaviennin kaksinkertaistamiseen vuoteen 2031 mennessä.

Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä Ruoka ja maatalous