Hyppää sisältöön
Media

Huoneistotietojärjestelmän käyttöönotto etenee

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2019 10.02
Tiedote

Tämä vuoden alusta otettiin käyttöön sähköinen huoneistotietojärjestelmä. Järjestelmään kootaan vähitellen tiedot taloyhtiöistä, osakehuoneistoista sekä niiden omistajista ja panttauksista. Huoneistotietojärjestelmän ylläpidosta vastaa Maanmittauslaitos.

Ensimmäisenä huoneistotietojärjestelmän piiriin tulivat uudet, 1.1.2019 jälkeen perustetut taloyhtiöt, jotka on perustettu Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) YTJ-palvelussa sähköisesti. Paperisia osakekirjoja ei enää näiden yhtiöiden osakehuoneistoille painettu, vaan niiden omistaja- ja panttausmerkinnät näkyvät huoneistotietojärjestelmässä.

Uusia yhtiöitä on kevään aikana perustettu jo noin 300, ja niissä on yhteensä noin 5 000 osakehuoneistoa.

Vanhat yhtiöt mukaan toukokuusta alkaen

Vanhat eli ennen vuotta 2019 perustetut taloyhtiöt voivat siirtää osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään 1.5.2019 lähtien toimittamalla siirrettävät tiedot Maanmittauslaitoksen asiakaspalveluunlomakkeella. Siirto on taloyhtiölle maksuton, kun se tehdään vuoden 2022 loppuun mennessä.

Osakeluettelon siirto huoneistotietojärjestelmään on taloyhtiölle huomattavasti helpompaa loppuvuodesta 2019 alkaen.  Silloin taloyhtiöille tarjotaan siirtoa varten sähköinen palvelu. Palvelu otetaan käyttöön lokakuussa 2019. Sellaiset taloyhtiöt ja isännöitsijät, joilla on käytössään isännöintijärjestelmä, voivat loppuvuodesta 2019 hyödyntää isännöintijärjestelmän tietoja osakeluettelon siirrossa.

Siirron jälkeen vastuu osakeluettelon ylläpidosta sekä saannon selvityksestä siirtyy Maanmittauslaitokselle. Taloyhtiöt ja isännöitsijät saavat osakastiedot suoraan huoneistotietojärjestelmästä.

Mitä osakkeen omistajan tulee tietää?

Huoneistotietojärjestelmän käyttöönotto ei aiheuta välittömiä toimenpiteitä osakehuoneiston omistajalle. Yksittäinen osakas toimii kuten ennenkin siihen saakka, kunnes taloyhtiö on tehnyt osakeluettelon siirron.

Kun taloyhtiö on siirtänyt osakeluettelon huoneistotietojärjestelmään, yksittäinen osakkeenomistaja voi hakea omistuksensa rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Samalla paperinen osakekirja mitätöidään, minkä jälkeen osakehuoneiston omistusoikeuden osoittaa merkintä rekisterissä. Lisäksi poistuu riski paperisen osakekirjan tuhoutumisesta tai häviämisestä.

Pakollista sähköisen omistuksen rekisteröinti on osakeluettelon siirron jälkeen, kun huoneisto ensimmäisen kerran vaihtaa omistajaa. Osakehuoneistolle on haettava omistuksen rekisteröintiä 10 vuoden kuluessa osakeluettelon siirrosta.

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Susanna Paakkola, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2448, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi (paikalla 2.5.2019 lähtien) (Lainsäädäntö)
ylijohtaja Pentti Lähteenoja, maa- ja metsätalousministeriö, p. 0295 16 2485, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi
ohjelmapäällikkö Jorma Turunen, Maanmittauslaitos, p. 040 179 5335, etunimi.sukunimi(at)maanmittauslaitos.fi (Huoneistojärjestelmä ja sen palvelut)
kirjaamispäällikkö Kai Andersin, Maanmittauslaitos, p. 050 471 6330, etunimi.sukunimi(at)maanmittauslaitos.fi (Huoneistojärjestelmä ja sen palvelut)

Osakeluettelon siirto: https://osakehuoneistorekisteri.fi/osakeluettelon-siirto
Omistuksen ja panttauksen rekisteröinti: https://www.maanmittauslaitos.fi/huoneistot-ja-kiinteistot
Materiaalipaketti huoneistotietojärjestelmästä: https://osakehuoneistorekisteri.fi/medialle

Huoneistotietojärjestelmä helpottaa kymmenientuhansien henkilöiden työtä taloyhtiöissä, isännöinnissä, kiinteistövälityksessä, rahoituslaitoksissa sekä julkishallinnossa. Kansalaisen tiedonsaantimahdollisuudet paranevat, kun tiedot osakehuoneistojen omistajista ja panttauksista löytyvät viranomaisen ylläpitämästä rekisteristä. Sähköinen järjestelmä parantaa tietojen saatavuutta, luotettavuutta ja kattavuutta sekä luo edellytykset sähköisten palveluiden kehittämiselle.

ASREK