Luonto kannattelee kestävää ruokajärjestelmää
Ji-haa! Meillä suomalaisilla on nyt strategia kestävälle ruokajärjestelmälle vuoteen 2040! Iloitsen siitä, että luonnon kantokyvyn vahvistaminen on nostettu yhdeksi strategian neljästä strategisesta päämäärästä. Ilman luonnon kantokyvystä huolehtimista koko ruuan tuotanto onnistuisi pidemmän päälle vain laboratoriossa, ja kaipa sielläkin pitää olla jotakin raaka-ainetta. Kun me ihmiset hyödynnämme luonnonvaroja – joko kestävästi tai vähemmän kestävästi, luonto ympärillä tuntee vaikutukset nahoissaan.
Strategiassa on kolme tavoitetta luonnon kantokyvyn vahvistamiseksi:
1) Ruokajärjestelmän ilmastovaikutukset vähentyvät
2) Luonnon monimuotoisuus lisääntyy ja luonnontila paranee
3) Ravinnepäästöt vähentyvät ja peltojen vesitalous paranee.
Ilmastovaikutukset tunnetusti menevät globaaliin laariin, kun taas kahdella muulla tavoitteella on suoraan paikallisia vaikutuksia. Ilmastonmuutos itsessään haastaa jo nyt ruuantuotantoa myös Suomessa, joten on perusteltua vähentää ilmastopäästöjä paikallisestikin.
Pidän strategian lähestymistavasta korostaa luonnon kantokyvyn merkitystä. Ei siis puhuta vain luonnonvarojen kestävästä käytöstä, se saattaa johtaa ajatukset harhapoluille. Sen mukaan luonto nähdään resurssina, jota voidaan käyttää ja josta voidaan ottaa. Mutta annammeko me mitään takaisin? Aika harva suhde toimii niin että toinen aina ottaa ja toinen aina antaa. Kyllä se antava osapuoli jossain kohtaa ottaa jalat alleen. Luonnonvaroja käyttäessämme, vaikka kestävästikin, meidän tulee myös hoitaa luontoa, tehdä siellä niitä paikkauksia, joita luonnonvarojen käyttö on sinne aiheuttanut. Kun hoidamme luontoa esimerkiksi ennallistamalla, varmistamme samalla luonnonvarojen säilymisen myös tulevaisuuteen.
Kaikkein tärkein luonnonvaramme on vesi, elämän alkulähde. Meillä on runsaat ja puhtaat pohjavedet. Ei pidetä sitä itsestäänselvyytenä. Vaikeaa ennustaa, miten pohjavesillemme käy ilmastonmuutoksen edetessä, mutta osana kestävää ruokajärjestelmää meidän tulee niistä huolehtia. Maailmalla on jo liikaa esimerkkejä siitä, kun pohjavedet on pilattu ja hallitsemattomasti käytetty loppuun.
Puhdas vesi on tärkeä paitsi alkutuotannossa ja meidän tärkeimpänä nesteytystuotteenamme, myös luonnon tasapainon ylläpitäjänä. Vesistöjen puhtauteen on jatkossakin kiinnitettävä runsaasti huomiota, tätä aihetta emme voi hetkeksikään sivuuttaa. Sisävetemme ovat vielä pääsääntöisesti ihanan puhtaita ja kirkkaita, mutta rannikkojen vesistöissä ja Itämeren pääaltaassa maalta tulevat ravinteet ja kiintoaines näkyvät. En halua edes ajatella Suomea, jossa vesistöt olisivat kauttaaltaan huonossa kunnossa. Pidetään huoli siitä, ettei sellaista koskaan tapahdu.
Maaperästä meidän on huolehdittava kaikin keinoin. Hyvä maan kasvukunto takaa satovarmuutta eli huoltovarmuutta. Lisäksi se varastoi vettä, vähentää vesistökuormitusta, lisää biodiversiteettiä ja toimii hiilivarastona. Peltojen salaojituksen jättimäinen kunnostusvelka on tunnistettu. Maaperän varjelemiseksi tarvitaan tietoa, viestintää ja politiikkaohjausta, joka huomioi sekä ympäristö- että satohyödyt.
Eikä unohdeta luonnon monimuotoisuutta. Sitä voidaan vahvistaa ruuantuotannon yhteydessä, kun tehdään hyviä valintoja. Luonnon monimuotoisuus on viljelijän työkaveri, joka toimii puskurina ulkopuolisia uhkia vastaan. Maanpäällinen ja maanalainen monimuotoisuus ovat tärkeitä: huolehditaan siis töyhtöhyypistä ja kastelieroista, mäkitervakoista ja sienirihmastoista tasapuolisesti – ja osana ruokajärjestelmäämme!
Kun pidämme huolen luonnonvaroista, ollaan jo pitkällä ruokajärjestelmän kestävyydessä. Olen optimisti ja näen tulevaisuuden hyvänä. Toivottavasti löydämme ratkaisuja etupainotteisesti ja otamme oppia myös aiemmista virheistä. Kun meistä jokainen tekee oman osansa ruokajärjestelmän kestävyyden vahvistamiseksi, silloin ei suunta voi olla kuin kirkkaaseen ruokatulevaisuuteen.
Suomalaisen ruuan ja luonnon ystävä Eija Hagelberg osallistui ruokastrategian valmisteluun sen työryhmän jäsenenä ja ohjausryhmän varajäsenenä. Kestävän ruuantuotannon edistäminen on hänen intohimonsa ja koko työuran johtotähti. Kotitarveviljelijä Eija työskentelee ympäristöministeriössä maatalouden erityisasiantuntijana.
