Hyppää sisältöön
Media

Puutarhatuotteiden varastointituen tukitasot Etelä-Suomessa vuodelle 2019 vahvistettu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.2.2020 14.18
Tiedote

Valtioneuvosto on päättänyt vuoden 2019 puutarhatuotteiden varastointituen tasoista Etelä-Suomen osalta. Etelä-Suomessa koneellisesti jäähdytetyissä varastoissa puutarhatuotteiden varastointituki on viime vuodelta 5,20 euroa kuutiometriltä ja muissa varastoissa 3,20 euroa kuutiometriltä. Samalla puutarhatuotteiden varastointituen eurorajoitetta korotetaan, jotta Etelä-Suomen kansallisen tuen maksuvaltuutta saadaan sovellettua mahdollisimman täysimääräisesti.

Tukitaso tarkistetaan aina toteutuneiden yksikkömäärien vahvistuttua seuraavan vuoden alussa. Puutarhatuotteiden varastointituelle on asetettu kansallisesti ja EU:n päätöksissä enimmäismäärärajoitteita. Jotta euromääräiset enimmäisrajoitteet eivät ylity, joudutaan vuoden 2019 osalta maksettavaa yksikkötukea alentamaan.

Puutarhatuotteiden varastointituessa tukikelpoinen varastoitu määrä oli vuonna 2019 jossain määrin aiempia vuosia suurempi.

Tänään tehdyllä päätöksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia, koska tuen enimmäismäärästä päätetään erikseen tukimuodon hyväksymisen yhteydessä. Puutarhatuotteiden varastointitukea arvioidaan Etelä-Suomessa maksettavan vuodelta 2019 yhteensä noin 0,73 miljoonaa euroa.

Etelä-Suomen kansallinen tuki on kokonaan kansallisesti maksettavia, EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan sovitettuja maatalouden tukimuotoja. Niillä täydennetään EU:n tukijärjestelmiä (EU:n suorat tuet, luonnonhaittakorvaukset, ympäristökorvaukset ja eläinten hyvinvointikorvaukset) ja turvataan maa- ja puutarhatalouden toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta sekä maaseudun elinvoimaisuuden säilymistä.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

neuvotteleva virkamies Juha Vanhatalo, p. 0295 16 2347, juha.vanhatalo(at)mmm.fi

erityisasiantuntija Pekka Pihamaa, p. 0295 16 2289, pekka.pihamaa(at)mmm.fi

ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola, p. 0295 16 2193, veli-pekka.reskola(at)mmm.fi