Tuotetaan sitä, mille on jatkossa kysyntää

Se, että aina olisi syöty juuri niin tai näin, on pelkkä myytti. Ravitsemus on aina muutoksessa. Esimerkiksi Suomessa lihankulutus kaksinkertaistui vuosina 1960–1980. Ja nykyisin syödään esimerkiksi 1990-luvun alkuun verrattuna moninkertainen määrä kauraa, pähkinöitä, siipikarjaa ja juustoa. Samalla on vähentynyt rukiin, naudanlihan ja kalan syöminen sekä maidonjuonti.

Edessä on taas uusi muutos: ilmastokriisin torjuminen edellyttää suuripäästöisten raaka-aineiden käytön vähentämistä. Kehitystä käsitellään usein kasvisruuan tai veganismin suosion kehittymisen näkökulmasta, mikä jättää turhan paljon varaa risteäville näkemyksille siitä, kuinka paljon tai nopeasti kuluttajakysyntä voi muuttua.

Yksiselitteisemmän muutostrendin näkee yritysten ilmastotavoitteiden kautta. Yritysten pitää, sekä yritysvastuun että laajenevassa määrin myös lainsäädännön vuoksi, vähentää päästöjään ripeästi koko arvoketju kattaen. Maataloustuotteita loppukäyttäjille välittävät toimijat – elintarviketeollisuus, ravintolasektori ja vähittäistavarakauppa – joutuvat miettimään, miten ne vähentävät omaan arvoketjuunsa kuuluvia alkutuotannon päästöjä.

Yritysten kysyntä on jo muuttumassa

Finnwatch on tutkinut viimeisen reilun vuoden aikana ravintola-alan yritysten ilmastotoimia. Varsinkin suurilla yrityksillä on jo niin sanotut tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet, jotka kattavat myös tarjottavaksi hankitun ruuan tuotannon päästöt. Niiden saavuttaminen edellyttää muutoksia siihen, millaista ruokaa ravintoloissa tarjotaan. Käytännössä suuripäästöisten, usein eläinperäisten, raaka-aineiden käyttöä pitää vähentää. Muutamat pikaruokaketjut ovat asettaneet jo konkreettisia tavoitteita tällaisen muutoksen ajamiseksi.

Sama haaste koskee myös elintarviketeollisuutta ja vähittäistavarakauppaa. Kun yhä useammalla yrityksellä on tieteenmukaisesti asetetut ja toimeenpanoon etenevät ilmastotavoitteet, voi alkutuotannon kysyntä muuttua nopeastikin. Tähän muutokseen on varauduttava ajoissa.

Yksi konkreettinen, jo näkyvä esimerkki on turvepelloilta tehtävien hankintojen lopettaminen. Kun maatalouspäästöt ovat tulossa yhä vahvemmin yritysten päästölaskennan ja tieteenmukaisten ilmastotavoitteiden piiriin, yrityksillä on intressi vähentää tällaisia hankintoja. Useat Suomessa toimivat yritykset eivät enää hanki esimerkiksi vijaa turvepelloilta.

Oikeudenmukaisuus edellyttää yhteistä tilannekuvaa

Parhaillaan valmisteltava ruokastrategia rakentaa yhteistä tilannekuvaa ja kuvaa tavoiteltua kehityksen suuntaa. Strategia voi ohjata tulevaisuutta, mutta ei millaiseksi tahansa vaan ainoastaan ympäröivän maailman muodostamissa rajoissa. Muuttuva ilmasto ja muutokseen puuttuvat toimet muodostavat tällaisia rajoitteita mahdollisille tulevaisuuksille.

Vain rajoitteet tunnistamalla ja huomioimalla voidaan saavuttaa haluttuja tavoitteita. Lukuisat ruokastrategiatyöhön ladatut odotukset voivat tuntua ristikkäisiltä, mutta ilmastonmuutoksen tunnistaminen joustamattomana reunaehtona auttaa tunnistamaan mahdollisia polkuja.

Suunnitelmallinen ja oikeudenmukainen siirtymä kohti vähäpäästöistä tuotantoa voisi viedä ruokajärjestelmää kestävällä tavalla oikeaan suuntaan ilman turhaa vastakkainasettelua. Tarvitaan rohkeutta muutokseen ja rehellisyyttä siitä, että joidenkin alkutuottajien liiketoiminnan pitää muuttua paljon.

Ilman uutta suuntaa korostavaa signaalia voi käydä kuten energiaturpeen tuotannossa, jossa muutostarve tunnistettiin ja hyväksyttiin laajasti aivan liian myöhään. Tilannetta vaikeutettiin antamalla valtion tuella jatkoaikaa, kun olisi pitänyt jo tukea siirtymää pois vanhasta kohti uutta.

Ruokastrategia on paikka tällaisen virheen välttämiseen. Sen tulee antaa selvä signaali muutoksen välttämättömyydestä. Se on edellytys, että siirtymästä saadaan oikeudenmukainen. Tarvitaan myös avoimuutta, että muutoksessa on voittajia ja häviäjiä. Yhteiskunnan tehtävänä on tukea murroksessa niitä, jotka siitä kärsivät.

Lasse Leipola on yritysvastuujärjestö Finnwatchin ilmastoasiantuntija.