Suomalaiselle siipikarjanlihalle ja kananmunille vientilupa Singaporeen
Suomalaisten elintarvikkeiden vientiluvat Singaporeen ovat saaneet jatkoa. Singaporen viranomainen on myöntänyt tällä viikolla vientiluvat siipikarjanlihalle ja kananmunille. Näin on saatu päätökseen pitkä prosessi: Suomen markkinoillepääsyhanke on ollut käynnissä jo vuodesta 2016.
Edellisen vientiluvan suomalaisille elintarvikkeille Singaporen viranomaiset myönsivät huhtikuussa 2020, silloin lihasäilykkeille ja munavalmisteille. Suomella on lisäksi naudan-, sian- ja poronlihan vientilupa. Muiden elintarvikkeiden vienti ei edellytä erityistä vientilupamenettelyä.
Ruokaviraston rooli siipikarjanlihan ja kananmunien markkinoillepääsyhankkeen läpiviemisessä on ollut merkittävä. Ruokavirasto kokosi kyseisten markkinoillepääsyhankkeiden edellyttämät laajat selvitykset ja järjesti Singaporen viranomaisten suorittaman auditoinnin Suomessa syyskuussa 2019.
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kiittää Ruokavirastoa sen tekemästä pitkäjänteisestä työstä suomalaisten elintarvikkeiden viennin edistämiseksi. Kiitokset menevät myös Singaporen viranomaisille, joiden kanssa hanketta edistettiin hyvässä yhteistyössä.
Suomesta vietiin Singaporeen viime vuonna sianlihaa, kalavalmisteita, maitotuotteita, suklaata, leipomotuotteita, hedelmä- ja kasvimehuja, vahvoja alkoholijuomia, pullovettä ja mallasjuomia sekä eläinten rehuja ja rehuentsyymejä. Kansliapäällikkö Husu-Kallio uskoo viennin kasvavan ja monipuolistuvan uusien vientilupien myötä. ”Singaporessa on maksukykyinen asiakaskunta korkealaatuisille suomalaisille lisäarvotuotteille.”
Lisätietoja:
Eläinlääkintöneuvos Hentriikka Kontio, p. 0295162423, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi