Elintarvikeala sopi sikojen hyvinvoinnin parantamisesta
Maa- ja metsätalousministeriön, Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran, eläinten hyvinvoinnin tutkijoiden, lihateollisuuden ja maataloustuottajien edustajat tapasivat tänään ministeri Anttilan johdolla ja tarkastelivat eläinten hyvinvoinnin kehittämistä sianlihan tuotannossa Suomessa. Kaikki alan toimijat ilmaisivat ryhtyvänsä välittömiin toimenpiteisiin nyt havaittujen laiminlyöntien korjaamiseksi. Tuottajat ja lihateollisuus sitoutuivat tarkastelemaan teuraseläinten hankintaa ja eläinten pito-olosuhteita. Viranomaiset tulevat jatkossakin puuttumaan kaikkiin ongelmatapauksiin välittömästi.
Jotta ongelmilta vältyttäisiin jatkossa, erityisen tarpeellisesti katsottiin eläinten hyvinvointiongelmien ehkäisy ennakolta. Sikojen terveydenhuoltoa kehitetään entistäkin voimakkaammin tukemaan eläinten hyvinvointia. Tuottajat ja eläinlääkärit tarvitsevat aiempaa perusteellisempaa koulutusta ja neuvontaa eläinten hyvinvoinnista.
Tapaamisessa tarkasteltiin Suomen eläinsuojelulainsäädännön vaatimusten nostamista EU:n minimivaatimuksia korkeammalle tasolle. Selvitystyö on aloitettu jo vuoden 2009 alussa. Tänään olivat esillä erityisesti tilavaatimukset, tonkimisaineksen ja kuivikkeiden, kuten oljen, käyttömahdollisuudet. Eläinten hyvinvointia parantavia rakenneratkaisuja suunnitellaan tuettavaksi aiempaa enemmän. Esillä olivat esimerkiksi lisätilaa tuovat ratkaisut, porsitushäkistä luopuminen ja kuivalantajärjestelmät. Keskustelussa olivat esillä myös ratkaisujen taloudelliset vaikutukset ja niiden vaikutus suomalaisen tuotannon kilpailukykyyn.
Valmistelutyötä jatketaan tavoitteena yksityiskohtaisista toimenpiteistä sopiminen siten, että säädöksiä voidaan uudistaa jo kevään 2010 aikana.
Ministeri Anttila korosti, että suomalainen sianlihantuotanto menestyy tulevaisuudessa ainoastaan laadun ja vastuullisen tuotantotavan avulla. Tähän sisältyy tärkeänä osana eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen koko tuotantoketjussa.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Matti Aho, p. 09 160 53380, 040 516 9857