Kasvaako ruokahyvinvointi huoltovarmuuden myötä?
Suomalaisella kulutuksella ja tuotannolla on positiivinen ongelma: syömme lihaa ja tuotamme viljaa yli oman tarpeen. Tuottamattomia peltoja on kymmeniä tuhansia hehtaareja. Elintarvikeomavaraisuus näyttää varsin hyvältä, jopa tuhlailevalta.
Tuotantopanosten omavaraisuus on kuitenkin heikompi. Lannoitteet ovat pitkälti tuontitavaraa ja kasvualustamateriaalien saatavuus on heikkenemässä. Nyt on ajankohtaista arvioida keinoja tukea kansanterveyttä, huoltovarmuutta, päästövähennyksiä ja vesistöjen tilaa reilulla tavalla.
Voiko vilja-Suomi ruokkia itsensä paremmin?
Kotieläintuotanto ja viljan viljely jakautuvat Suomessa epätasaisesti. Lantafosforin lisäksi myös typpeä ja hiiltä sitovien nurmien hyödyntäminen on Etelä-Suomen vilja-alueella vähäistä. Suuremmalla osalla vilja-alasta voitaisiin tuottaa kasvivalkuaisia ja samalla vähentää fossiilisperäisen lannoitteen tarvetta sekä parantaa viljelysmaan autonomista huoltovarmuutta eli kasvukuntoa. Ovatko viljelijät, jalostajat ja kuluttajat valmiita puhaltamaan tässä yhteen hiileen? Nuoret ja kouluruokatarjonta, kuten Kangze Wu blogissaan toteaa, ovat tässä tärkeässä roolissa, mutta myös nuoret tuottajat.
Turvetuotannosta vapautuu paljon käytännössä kivennäismaaksi luokiteltavia alueita. Ne soveltuvat hyvin biomassantuotantoon esimerkiksi turpeen korvaaviksi kuivike- ja kasvualustamateriaaleiksi tai nopeakiertopuun kasvatukseen biohiilen ja energian tuotantoa varten.
Uutta arvoa kasveista ja kotimaisesta tuotannosta
Marja-aronia, mustaherukka, tyrni ja monet luonnontuotekasvit kiinnostavat ulkomaisia kuluttajia. Sen saattoi huomata mm. Grüne Woche- messuilla, missä Suomen osaston koordinoinnista vastasi Kouvola Innovationin vetämän KEKE-hanke. Osaa tyypillisistä keruukasveista voi tuottaa myös viljelemällä. Kevyet tunneliratkaisut ovat toimineet sekä pilottimittakaavassa esimerkiksi jalostetulla karpalolla.
Osalla väestöstä on varaa ja terveysperusteista syytäkin vähentää lihan kulutusta proteiinitarvetta vastaavalle tasolle. Kohtuullisuus ei ole luopumista, Jessica Jungell-Michelsson blogissaan otsikoi. Kasvisten lisääminen ruokavalioon ei ole lisäkustannus. Kotimaisia juureksia saa ympärivuotisesti ja edullisesti.
Ennallistamista vai parantamista?
Monimuotoisuutta tulisi tavoitella laajasti: vesiluonnon lisäksi tulisi huomioida mm. tärkeät pölyttäjät. Ennallistamisen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa ja ilmastotoimilla tähdätään mm. orgaanisen aineksen hajoamisen hidastamiseen turvepelloilla. Myös huoltovarmuus ja ruoantuotantoalan säilyttäminen riittävän helposti käyttöönotettavana tulisi muistaa.
Kosteikkoviljely on joustava käsite. Turvetta korvaavan biomassan tuotanto paksuturpeisilla pelloilla vedenpintaa maltillisesti nostamalla tuottaisi sekä päästö- että huoltovarmuushyötyjä. Erittäin ohutturpeiset, käytännössä kivennäismaaksi muuttuneet turvesuon pohjat soveltuvat kuivike- ja kasvualustamateriaalien tuotantoon. Monivuotisessa kasvustossa viihtyvät myös monet oheiskasvit.
Uusia kannustimia, tukiehdot rajoittavat
Nykyiset CAP-tukiehdot sallivat ruokohelven viljelyn pysyvän nurmen statuksella esimerkiksi rehunurmeksi ilmoitettuna, mutta hoitovelvoite rajaa sen korjuuajan kasvukaudelle. Näin, vaikka juuri kevättalvella korjattuna ruokohelven koostumus soveltuisi kasvualustaan tai kuivikkeeksi parhaiten. Eli samanaikaisesti, kun tarjotaan kuivike- ja kasvualustatuotannon kehittämiseen rahaa, toisella kädellä rajoitetaan varsin helposti käyttöönotettavaa resurssia.
Tukiehdot rajoittavat myös hybridihaavan ja energiapajun tuotantoa biohiilen, soveltaen kuivikkeen ja energian raaka-aineeksi.
Käytännön kokeiluja Kouvolassa
Toimin projektipäällikkönä Kouvola Innovation Oy:ssä Suoviljelystä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon – hankkeessa. Liiketoimintamahdollisuuksien selvittämisen lisäksi testaamme Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristöopiston kanssa biomassakasvien kasvua ja hiilensidontaa vähäturpeisella, entisellä turvetuotantoalueella. Koekentällä on myös marja- ja rohtokasveja. Tukiehtojen rajoittavuuden ”anatomia” mm. kasvualustamateriaalin tuottamiseksi selkiytyi jopa tukiasiantuntijoille vasta asiaa tarkemmin penkomalla. Yksioikoinen entisen turpeennostoalueen, nykyisen savimaan vettäminen ennallistamisen nimissä ei ole mielestäni perusteltua kokonaiskestävyyden eikä huoltovarmuudenkaan näkökulmasta.
Maarit Kari (MMM) on biotalouden moniottelija perunan prosessilaadusta energiatehokkuuteen ja päästölaskentaan sekä turvemaakysymyksiin. Hän on myös sivutoiminen ruoka-alan yrittäjä ja kirjoittaja. Maarit työskentelee Kouvolan kehitysyhtiössä projektipäällikkönä SuoLiike- hankkeessa kesään 2026 saakka.
