MMM:n yleinen blogi

Mikä ihme paikkatiedoissa on niin vaikeaa?

Kari-Pekka Karlsson Julkaisupäivä 10.4.2017 12.45 Blogit

Selonteon kimpussa peuhatessa olen törmännyt moneenkin ihmeelliseen asiaan. Yksi niistä, joka on tullut vastaan usein, on ymmärryksen ja osaamisen puutteesta valittaminen. Siis nimenomaan paikkatietoihin liittyvän ymmärryksen ja osaamiseen puutteesta. Selonteon lukuisissa erilaisissa keskusteluissa on asia tuotu esiin. Tutkijat eivät useinkaan osaa hyödyntää paikkatietoja, viranomaiset ja yritysten työntekijät eivät osaa - ja erityisesti: kaikenlaisten organisaatioiden keskijohto ja ylemmät johtajat eivät ymmärrä paikkatietojen mahdollisuuksia. Jos olen itse kertonut kuulleeni tällaista viestiä, nyökyttelijöitä on aina ollut.

Paikkatietojahan kuitenkin käytetään todella paljon

Kyllä tosiaan käytetään paljon, ja koko ajan enemmän. Paikkatietopoliittiseen selontekoon osallistuvat erilaisten organisaatioiden edustajat ovat niitä, jotka ainakin yleensä ymmärtävät paljolti mitä paikkatiedoilla voi saada aikaan. Monet ovat paikkatietoammattilaisia. He siis tietävät, että potentiaalisia, monia toimintoja mahdollistavia, helpottavia tai sujuvoittavia paikkatietojen käyttömahdollisuuksia on runsaasti hyödyntämättä - että moni asia ratkeaisi paremmin, jos ymmärrettäisiin hyödyntää asioiden ja ilmiöiden sijaintia.

Miksei korkeakouluissa ole kaikille pakollista peruskurssia paikkatiedoista?

Tai edes tilastollisten menetelmien pakollisen kurssin laajennuksena paikkatieto-osiota. Peruskoulussa kannattaisi opettaa perusasioita paikkatiedosta. Noilla keinoin on ehdotettu asia ratkaistavissa pidemmällä tähtäimellä.

Ymmärtäisivät tuolloin useimmat koulusta päästessään, että koordinaattien avulla voidaan osoittaa kohteen tai ilmiön sijainti maapallolla, ja että siitä sijainnista on kehitettävissä yhtä ja toista hyödyllistä. Ja sitten, jos sattuvat myöhemmin päästä päättämään työyhteisönsä asioista, ymmärtäisivät että asiat voisi monesti tehdä fiksummin sijaintitietoja hyödyntäen.

Me paikkatietoammattilaiset olemme itse syyllisiä

Monet ovat keskusteluissamme todenneet, että ymmärryksen puute johtuu meidän paikkatietoammattilaisten sisäänlämpiävästä kulttuurista. Siitä, että olemme luoneet kuvan monimutkaista erityisosaamista vaativasta alasta. Sellainenhan se onkin: jos tietää paikkatiedoista ja niiden perustoista paljon, hallussa on paljon monimutkaista erityisosaamista.

Kehitetään helppokäyttöisiä tuotteita ja palveluita

Parannusta tilanteeseen voisi ehkä koulutuksen kehittämistä nopeammin saada aikaiseksi toisella tavalla. Jospa kyettäisiin kehittämään tuotteita ja palveluita nykyistä useammin sellaisiksi, että käyttäjän ei tarvitse ymmärtää paikkatiedoista paljoakaan. Paitsi sen johtajan sen verran, että ymmärtää tilata paikkatietoja hyödyntäviä ratkaisuja tai palveluita organisaatiolleen. Navigaattori on hyvä esimerkki tavoitetasosta: kunhan valitsee osoitteen minne on menossa, ja että onko se täti vai setä joka käskee kääntymään seuraavasta vasemmalle.

Selonteon tässä vaiheessa on tullut selväksi, että moniin tarkoituksiin haluttaisiin helppokäyttöisiä paikkatietoja hyödyntäviä, analysoivia tai muokkaavia palveluita.  Siispä sisätilanavigaattoreita kehittämään!

Kommentit
Ei kommentteja vielä Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita