Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Talouselämää koronan varjossa

Jukka Nummikoski Julkaisupäivä 11.5.2020 12.00 Blogit MMM

Tuntuu melkoisen kliseiseltä toistaa viime kuukausien aikana useasti julkisuudessa todettu lausahdus, että elämme erikoisia aikoja. Toisaalta pitäähän tämä paikkansa, joten en kait kovin suurta mokausta tee, vaikka sen tässäkin totean. Erikoisuus konkretisoituu taloushallinnon näkökulmasta mm. siinä, etten muista oman runsaan parinkymmenen vuoden mittaisen työskentelyurani aikana valtion taloushallinnossa, että ensimmäisellä vuosipuoliskolla valmistellaan jo neljättä lisätalousarviota. Valmistelukin aikatauluineen yms. on poikennut ”normaalien” vuosien menettelyistä, johtuen hallituksen LTA-ehdotusten kiireellisyydestä tässä poikkeustilanteessa.

Kun itse on jo sitä ikäluokkaa, että muistaa jotain siitä edellisestä kriisiajasta 90-luvun alkupuolelta niin, onhan tässä ajassa joitain samoja piirteitä, vaikka lähtökohdat kuitenkin täysin erilaiset. Sen aikaisen kriisin taustalla olivat mm. rahamarkkinoiden sääntelyä koskevat päätökset, neuvostokaupan romahdus sekä seurannut pankkikriisi, joiden myötä valtio velkaantui silloinkin hurjaa vauhtia. Nyt tilanteen alkuunpanijana on maailmanlaajuinen virusepidemia, mikä on aiheuttanut lähes apokalyptiset mittasuhteet. Miten pieni virus voikin saattaa maailman taloudenkin näin ”polvilleen”… No tästäkin varmaan jälkipolville kirjoitellaan lukuisia erilaisia enempivähempi totuudenmukaisia narratiiveja ja vakavampia akateemispohjaisia analyysejä.

Tiedotusvälineissä on jo väläytelty tulevaisuuden näkymiä siitä, mitä julkisessa taloudessa on odotettavissa akuutin tilanteen jälkeen, kun ennen koronaa oli jo tiedossa muutoinkin kestävyysvajeen umpeen kuromista, sote –uudistuksen toteutusta, yms. isoja asioita. Wanhan laulun sanoin; ”Ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu” ja kevään lainamiljardien maksu tulee jossain vaiheessa myöhemmin eteen. Tulee mieleen erään arvostamani nykyisin jo emeritusprofessorin toteamus; ”valtion lainanotto on siirrettyä verotusta” eli me ja tulevat veronmaksajasukupolvet pääsemme osallistumaan näiden lainamiljardien maksamiseen. Toivoa siis sopii, että koronavirus iskee meihin erittäin lievänä ja hyvin rajoitetusti (VM:n huhtikuun puolivälin arvion mukaan valtion nettolainanoton määräksi arvioidaan kuluvana vuonna 12,7 miljardia euroa ja julkisen talouden menojen ja tulojen välinen kuilu kasvaa 16,6 miljardiin euroon). Tarvitaan siis kansalaisille tulevina vuosina terveyden ja pitkän iän lisäksi myös Weberiläisen protestanttisen työetiikan jatkumoa, mikä meillä suomalaisilla on jo pitkään ollutkin.

Jukka Nummikoski

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeriön talousjohtaja

Jukka Nummikoski MMM

Lisää kommentteja