#Päivitämaaseutusi näkyy ja kuuluu ympäri Suomen
Maaseutuverkosto lanseeraa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 valtakunnallisella kampanjalla. Markkinointikampanjalla halutaan muistuttaa, että Suomesta 95 prosenttia on maaseutua ja maaseutuohjelma on siten koko maata ja kaikkia suomalaisia hyödyttävä työkalu.
Kampanjan slogan ”Päivitä maaseutusi” haastaa toisaalta päivittämään käsityksen siitä, mitä maaseutu on, mutta samalla se myös haastaa päivittämään maaseutua myös konkreettisemmin.
Kampanja sisältää valtakunnallista mainontaa televisiossa, radiossa ja verkossa. Radiomainoksia voi kuulla kesän aikana Radio Novalla ja televisiomainosta nähdään MTV3:lla, Nelosella ja sen kumppanikanavilla elo-syyskuussa. Kampanja sisältää myös verkkomainontaa muun muassa HS.fissä ja Alma-median eri kanavissa.
Lisäksi kampanja näkyy esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Maaseutua päivitetään myös ympäri Suomen erilaisissa tapahtumissa, kuten Farmari-messuilla ja Suomi Areenassa.
Maaseutuohjelma hyödyttää koko Suomea
Maaseutuohjelma on keskeisin väline maatalouden uudistamisessa ja maaseudun elinvoimaisuuden edistämisessä. Käynnissä oleva ohjelmakausi kattaa vuodet 2014–2020 ja sen julkinen rahoitus koko ohjelmakaudella on 8,265 miljardia euroa. EU:n maaseuturahaston, valtion, kuntien ja yksityisin varoin on parannettu ruoantuotannon ja yrittäjyyden edellytyksiä, edistetty työllisyyttä, hoidettu ympäristöä ja kehitetty maaseudun palveluja. Nyt jatketaan maaseudun kehittämistä entistäkin elinvoimaisemmaksi.
Tutustu tarkemmin:
Katso video:
Tärkeä tiedotus maaseudun käyttäjille - maaseutuasi ollaan päivittämässä
Maaseutuohjelma hyödyttää meitä kaikkia
Lisätiedot:
tiedottaja Eeva-Kaisa Kivistö, etunimi.sukunimi@mmm.fi, 0295 162 345