Hyppää sisältöön
Media

Euroopan parlamentti äänesti LULUCF-asetuksesta – Tärkeä askel metsätaloudelle

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2017 14.34
Tiedote

Euroopan parlamentti äänesti tänään LULUCF-asetusluonnoksesta. Nyt saavutettu äänestystulos tukee metsien aktiivista ja kestävää käyttöä osana ilmastonmuutoksen vastaista taistelua.

Yksi Suomen hallituksen tärkeimmistä tavoitteista on edistää biotaloutta eli siirtymistä fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvaa energiaa. Tämä edellyttää hakkuiden lisäämistä noin 10–15 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

– Äänestys on tärkeä askel Suomelle ja eurooppalaiselle metsätaloudelle. Olemme lähempänä ratkaisua, joka mahdollistaa tehokkaan puun käytön myös tulevaisuudessa. Tämä on hyvä ja rauhoittava uutinen niin metsänomistajille kuin metsäteollisuudellekin, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Työ jatkuu edelleen

Työ jatkuu kuitenkin edelleen eli tämän päivän äänestys oli vasta välitulos. Asian käsittely on vielä kesken jäsenmaiden muodostamassa ministerineuvostossa. Kun neuvoston kanta on valmis, LULUCF-asetusta käsitellään EU-parlamentin, ministerineuvoston ja EU-komission yhteisessä kolmikantaneuvotteluissa.

– Haluan kiittää jo tässä vaiheessa kaikki meppejä, jotka ovat aktiivisesti tehneet työtä asian eteen. Vastuullinen metsänhoito on olennainen osa metsätalouttamme ja metsämme ovat merkittävä hiilinielu myös jatkossa, vaikka niiden käyttöä lisätäänkin.

Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Satu-Marja Tenhiälä, p. 050 432 2215
 

Jari Leppä Metsät