Hyppää sisältöön
Media

Kasvinterveysvuosi 2020 alkoi lupaavasti

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 10.6.2020 14.16
Tiedote

Suomen maa- ja metsätalousministeriön aloitteesta julistettu YK:n kansainvälinen kasvinterveysvuosi 2020 lähti lupaavasti käyntiin, kunnes COVID-19 -pandemia keskeytti kaikkien tapahtumien järjestämisen. Pandemia on osoitus siitä, että ihmisten, eläimien ja kasvien kantamien virusten leviäminen on pysäytettävä.

Kasvinterveysvuosi 2020 käynnistettiin juhlavin menoin joulukuussa 2019 Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n päämajassa Roomassa. Erityisasiantuntija Ralf Lopianilla ja maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kalliolla oli ratkaiseva rooli YK:n kansainvälisen kasvinterveysvuoden toteutumisessa.

YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin viesti osanottajille oli seuraava: ”Tämän kansainvälisen vuoden aikana ja koko vuosikymmenenä, jolloin toimimme kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi, meidän tulee osoittaa riittävät resurssit kasvinterveystyölle ja vahvistaa sitoumustamme siihen. Toimikaamme ihmisten ja planeettamme hyväksi”. 

Kasvinterveysvuosi on saanut runsaasti huomiota myös Yhdistyneissä kuningaskunnissa. Kasvitieteellisessä puutarhassa (Royal Botanical Gardens, Kew) pidetyssä kasvinterveys- ja bioturvallisuuskonferenssissa hänen kuninkaallinen korkeutensa Walesin prinssi Charles korosti, kuinka tärkeitä kasvinterveys ja tehokkaat toimenpiteet vierasperäisten tuholaisten torjumiseksi ovat. 

Walesin prinssi kehotti kansakuntia nelinkertaistamaan pyrkimyksensä löytää ratkaisuja ”maailmanlaajuiseen kasvinterveyskriisiin”, joka uhkaa maailman kasvilajeja. Hän myös kiitti Suomen maa- ja metsätalousministeriötä sen roolista kasvinterveysvuoden 2020 ehdottamisessa kansainväliselle yhteisölle.

Belgian uusia 2 euron kolikoita

Kasvinterveysvuoden 2020 ensimmäisten kuukausien aikana myös Belgialla oli hyvin aktiivinen rooli. Belgian kasvinterveysviranomaisen onnistui taivutella maan kuninkaallinen rahapaja ja valtiovarainministeriö laskemaan liikkeelle 2 euron juhlarahan kansainvälisen kasvinterveysvuoden 2020 kunniaksi. Näitä 2 euron kolikoita kannattaa keräillä, kunhan ihmiset taas pääsevät matkustamaan. Kasvinterveysvuoden kansainvälisen ohjausryhmän puheenjohtaja Ralf Lopian oli yksi belgialaisen juhlarahan liikkeellelaskutilaisuuden puhujista. 

Monissa maissa kasvinterveysvuosi avattiin korkean tason tapahtumilla. Puolassa maan presidentti Andrzej Duda avasi kasvinterveysvuoden. Irlannissa presidentti Michael D. Higgins istutti tammen juhlistaakseen kasvinterveysvuoden käynnistymistä. Muissakin maissa kansalliset parlamentit ja hallitusten edustajat korostivat kasvinterveyden merkitystä.

Kasvinterveysvuosi 2020 merkityksellinen myös Euroopan ulkopuolella

Vuoden 2020 alussa korkean tason avajaistapahtumia järjestettiin myös monissa Euroopan ulkopuolisissa maissa, kuten Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Monissa maissa oli huolellisesta valmisteltuja suunnitelmia kevään ja kesän aikana järjestettävistä tapahtumista, mutta nämä on nyt kaikki pantu jäihin. 

Jotkut maat ja alueelliset järjestöt ovat pyrkineet järjestämään tapahtumia digitaalisilla alustoilla. Andien yhteisö (Andean Community) ja kansainvälinen kasvin- ja eläinterveyden aluejärjestö ORSA (International Regional Organisation for Plant and Animal Health / Organismo Internacional Regional de Sanidad Agropecuaria) ovat järjestäneet lukuisia webinaareja koronaviruksen aiheuttamien rajoitustoimien vuoksi. 

Tapahtumia peruutettu COVID-19 pandemian takia

Valitettavasti kaikki kansalliset ja kansainväliset kasvinterveysvuoden tapahtumat on peruutettu maaliskuun puolivälistä lähtien COVID-19 pandemian ja sen aiheuttamien rajoitusten takia. 

Kasvinterveysvuoden 2020 lippulaivatapahtuma, ministeritason kasvinterveyskokous Roomassa, on siirretty myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Toinen kasvinterveysvuoden päätapahtuma olisi ollut Helsingin kansainvälinen kasvinterveyskonferenssi 5.-8.10.2020, joka on nyt siirretty vuoden 2021 kesä-heinäkuulle. Täytyy vain toivoa, ettei COVID-19 kriisi kokonaan suista kasvinterveysvuotta raiteiltaan. 

Suomessa tärkein kasvinterveysvuoden 2020 tapahtuma on edelleen yllä mainittu Helsingissä pidettäväksi suunniteltu kansainvälinen kasvinterveyskonferenssi. Kuinka suunniteltujen tapahtumien osalta sitten käykin, kasvinterveys on edelleen tärkeä asia sekä nyt että tulevaisuudessa – suojelemalla kasveja suojelemme elämää.

Posti juhlistaa YK:n kansainvälistä kasvinterveysvuotta 2020 rullapostimerkillä, jossa hehkuvat luonnonkukat. Suomessa kasvinterveysvuoteen on liitetty myös pölyttäjien vähenemiseen liittyvät kampanjat Hyönteishotellit2020 ja Pelasta Pörriäinen. Ilman luonnonkukkia ja niitä pölyttäviä hyönteisiä myös monet hyötykasvit olisivat pulassa. Paula Salvianderin suunnittelema Luonnonkukkia ilmestyi sadan merkin rullassa, jonka 8 erilaisessa kotimaan ikimerkissä nähdään sinivuokko, kielo, keto-orvokki, kissankello, niittyleinikki, puna-apila, päivänkakkara ja metsäkurjenpolvi.

Linkkejä

Lisätietoja

Erityisasiantuntija Ralf Lopian, maa- ja metsätalousministeriö, p. 040 596 5698, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi

Eläimet ja kasvit Luonto ja ilmasto Metsät Ruoka ja maatalous