Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriö selvittää mahdollisuutta perustaa valtion salmonellarahasto

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 9.3.2023 16.36
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö on hakenut ratkaisua kotieläintilojen salmonellatartuntojen hävittämisen rahoitukseen, sillä kotieläintilojen vakuutusturva on heikentynyt. Luonnonvarakeskukselta tilattiin selvitys, joka on nyt valmistunut. Selvityksen perusteella valtion salmonellarahaston perustaminen näyttäisi käyttökelpoisimmalta vaihtoehdolta, ja ministeriö jatkaa tämän vaihtoehdon selvittämistä virkatyönä.

Salmonellatartunnan hävittämisen kustannukset voivat nousta useaan miljoonaan euroon suurella emakkotilalla. Kotieläintila ja vakuutusyhtiö ovat pääosin vastanneet kustannuksista.

Salmonellavakuutusten ehtoja on nyt muutettu siten, etteivät kaikki kotieläintilat enää saa kattavaa vakuutusturvaa. Viimeisimmän vuoden ajan valtio on voinut osallistua kustannuksiin korvaamalla osan salmonellatartunnan vuoksi lopetettujen eläinten arvosta. Väliaikaiseksi ratkaisuksi tarkoitettu korvausmahdollisuus päättyy vuoden 2023 lopussa ellei sille myönnetä jatkoa vielä vuodelle 2024.

Salmonellatartuntojen hävittämisen tukemiseen tarvitaan pysyvä ratkaisu, minkä vuoksi selvitetään mahdollisuutta perustaa valtion salmonellarahasto. Rahastoon kerättäisiin veroluonteisia maksuja kotieläintuottajilta ja siitä maksettaisiin korvauksia tuottajille tautitapausten hävittämisestä aiheutuvista kustannuksista. Vastaavanlaisia valtion eläintautirahastoja on useassa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, esimerkiksi Alankomaissa.

Suomen perustuslain 87 §:n nojalla talousarvion ulkopuolinen rahasto voidaan perustaa vain, jos valtion pysyvän tehtävän hoitaminen sitä välttämättä edellyttää. Perustamiseen tarvittavan lakiehdotuksen hyväksymiseen vaaditaan eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistö annetuista äänistä.

Salmonellavalvonta on kansanterveystyötä, jonka ansiosta Suomessa säästyy terveydenhuollon kustannuksia. Suomen elintarvikeketjussa on torjuttu salmonellaa vuosikymmenien ajan ja salmonellan esiintyvyys on meillä poikkeuksellisen matala muuhun Eurooppaan ja muuhun maailmaan verrattuna. Salmonellan matalan esiintyvyyden ansiosta Suomelle myönnettiin salmonellaerityistakuut Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Samalla Euroopan komissio hyväksyi Suomen kansallisen salmonellavalvontaohjelman. Suomelle myönnetyt erityistakuut tarkoittavat sitä, että Suomeen tuotavan naudan, sian ja siipikarjan lihan sekä kananmunien on oltava salmonellavapaita. Vastaavanlainen kansallinen salmonellavalvontaohjelma ja vastaavat erityistakuut ovat EU:n jäsenvaltioista vain Ruotsilla.

Luken tiedote

Luken raportti

Lisätietoja:
Neuvotteleva virkamies Kajsa Hakulin, kajsa.hakulin(@)gov.fi, puh. 02951 62361
 

Eläimet ja kasvit Ruoka ja maatalous