Hyppää sisältöön
Media

Neuvosto keskusteli laittomista hakkuista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.1.2009 17.30
Tiedote -

Maatalous- ja kalastusneuvosto keskusteli tammikuun kokouksessa laittomien hakkuiden torjunnasta. Lisäksi komissio esitteli neuvostolle analyysinsä elintarvikkeiden hintakehityksestä. Tämän vuoden ensimmäisen puoliskon puheenjohtajamaa Tsekki esitteli neuvostolle työohjelmansa. Suomea kokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.

Neuvosto keskusteli EU:n FLEGT-lisätoimiasetuksesta, joka liittyy laittomien hakkuiden vähentämiseen. Käsittelyssä oleva ehdotus on osa FLEGT-toimintasuunnitelmaa, joka julkistettiin vuonna 2003. Laittomilla hakkuilla tarkoitetaan puun korjaamista, käsittelyä tai kauppaamista puuntuottajamaan kansallisen lainsäädännön vastaisesti. Kyseessä on merkittävä ja edelleen kasvava ongelma, varsinkin monissa kehitysmaissa.

Neuvostossa käsiteltävänä olevan asetusehdotuksen tavoitteena on vähentää sellaisen puutavaran ja puutuotteiden tuontia EU:n markkinoille, jonka laillisuudesta ei ole kohtuullisia takeita. Puutavaraa ja puutuotteita EU:n markkinoille toimittaville toimijoille asetetaan velvoite käyttää järjestelmää, jolla varmistetaan, että puutavara ja puutuotteet ovat laillisia. Suomi pitää tärkeänä laittomien hakkuiden torjumista. Asetusehdotus koskee kaikkea EU:n markkinoille tulevaa puuta ja puutuotteita, myös EU-maiden omista metsistä hakattua puuta.

Komissio esitteli neuvostolle tiedonannon elintarvikkeiden hinnoista Euroopassa. Maataloustuotteiden hinnat ovat laskeneet nopeasti viime kevään huippuhinnoista ja hintojen epävakaus näyttää jatkuvan. Komissio pitää elintarviketeollisuuden ja -kaupan voimakasta keskittymistä ilmiönä, jota on analysoitava tarkemmin. Myös Suomi pitää asiaa tärkeänä ja katsoo, että asiaa tulee edelleen seurata.

Puheenjohtajamaan Tsekin painopisteitä maatalousasioissa ovat muun muassa maataloustuotteiden laatupolitiikka, epäsuotuisten alueiden määrittelyn uudistus ja yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen. Lisäksi keskustellaan yhteisen maatalouspolitiikan tulevaisuudesta vuoden 2013 jälkeen. Tsekin kaudella aiotaan hyväksyä kasvinsuojeluaineiden lainsäädäntöpaketti. Eläimistä saatavien sivutuotteiden ja uuselintarvikkeiden ehdotusten käsittely jatkuu. Kalastusasioissa Tsekin kaudella uudistetaan yhteistä kalastuspolitiikkaa ja muutetaan kalastuksen valvonnan perusasetusta.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

valtiosihteeri Jouni Lind, p. 050 5213305
kansainvälisten asiain neuvos Aulikki Kauppila, p. (09) 1605 2297, 040 576 8197 (FLEGT)

Sirkka-Liisa Anttila