Ruuantuotanto vaatii tasapainoilua

Ennen nykyistä työtäni seurasin läheltä maatalouden yritystoimintaa 10 vuoden ajan. Niihin vuosiin mahtui paljon. Monta unetonta yötä. Seurantaa ja kirjanpitoa. Työkoneiden käyttöä. Lapiointia ja kolaamista. Kipeytyneitä lihaksia. Keskustelua ruuantuotannon kestävyydestä. Työ oli rankkaa, mutta myös ihanaa. Eläinten kanssa työskennellessä palautteen toiminnastaan sai heti. Peltotöiden yhteydessä näki muuttolinnut, kauniit kesäyöt ja kuuraiset syysaamut. Oli mahdollisuus kehittää tilasta omiin arvoihin sopiva työpaikka.

Meiltä maatalous loppui, sillä pienellä tilalla toiminnan peruspilarit: taloudellinen, ekologinen ja sosiaalinen kestävyys eivät olleet tasapainossa. Maataloudessa tasapainoilu kestävyyden osa-alueiden välillä onkin vaikeaa. Se vaatii viljelijältä monipuolista osaamista, itsensä johtamista, tarmokkuutta ja käyttövaroja. Tarvitaan myös mielikuvitusta ja soveltamiskykyä, huumorintajua unohtamatta. Nykyään rakennemuutoksen kautta lisääntynyt älymaatalous tuo lisähaasteita. Nopea teknologinen kehitys kasvattaa uuden tiedon omaksumiskyvyn merkitystä. Nykyään pienelläkin tilalla tulisi hallita perinteisten tilan töiden lisäksi myös teknologiaan liittyviä asioita: datan hallintaa, kyberturvallisuuden perusteita ja tiedolla johtamista. Viljelijän pitää kehittää osaamistaan jatkuvasti.

Oppia voi monin tavoin

Itse lähdin opiskelemaan, koska tarvitsin lisää tietoa. Käytännön kokemus ja agrologiopinnot loivat hyvän pohjan nykyiselle työlleni maatalouden kehittäjänä. Perinteisten opintojen lisäksi hankkeet madaltavat osaamisen kehittämisen kynnystä. Ne tarjoavat mahdollisuuksia oppia uutta ja kohdata muita viljelijöitä koulutuksissa, pellonpiennarpäivissä ja pienryhmissä. Osallistuminen onnistuu niin etäyhteyksien kuin perinteisten lähitapaamisten kautta. Viljelijälle koituvat kustannuksetkin ovat maltillisia. 

Osaamisen kehittämisen lisäksi hankkeet ovat hyviä keinoja sovittaa tutkittua tietoa käytäntöön. Olen itse osallistunut pilottiin, jossa kerättiin yli miljoonan kiloa muovijätettä pois maatiloilta. Olen ollut kehittämässä suomalaista lammastaloutta kokonaisuutena. Tällä hetkellä olen mukana pilotissa, jossa testataan nautojen aktiivisuusmittarien käyttöä maatiloilla, jotka sijaitsevat verkkoyhteyksien katvealueilla. Pilotit tuovat viljelijöille uutta tietoa, konkreettista apua käytännössä esiin nousseisiin haasteisiin ja mahdollisuuden testata sovelluksia epävarmoissa olosuhteissa. Samalla kokemuksia ja tietoa voidaan välittää muille viljelijöille, neuvojille, tutkijoille ja hallintoon. Parasta hanketyössä onkin ollut se, että on mahdollisuus auttaa viljelijöiden kautta koko ruokaketjua kehittymään kestävämpään suuntaan alati muuttuvassa toimintaympäristössä.

Osaamisen lisäksi ruokaketju tarvitsee arvostusta

STT uutisoi hiljattain Akavan teettämästä yritystukiin ja yritystukijärjestelmän kehittämiseen liittyvän tutkimuksen tuloksista. Tuloksissa todetaan, että alkutuotanto olisi kustannustehokkainta keskittää Etelä-Suomeen. Asia ei ole kuitenkaan aivan niin yksinkertainen. Peltoja ei nimittäin voi siirtää etelään. Tuotannon keskittäminen ei myöskään lisää ruokaketjun kestävyyttä. Alkutuotanto työllistää paljon ihmisiä maaseudun kunnissa vähentäen työttömyyttä. Työttömyys ei lisää Suomen elinvoimaa tai kustannustehokkuutta. Hajautettu tuotanto puolestaan lisää sopeutumista sään ääri-ilmiöihin, monipuolistaa tuotantoa ja pitää Suomen infrastruktuurin kunnossa. Nämä ovat Suomen huoltovarmuuden kannalta erittäin tärkeitä asioita.

Suomessa tuotetaan maailman turvallisinta ruokaa. Se ei ole itsestäänselvyys. Taustalla on alkutuotannon lisäksi myös tarkkaan valvottu ruokaketju, joka työllistää ympäri Suomea noin 320 000 henkilöä. Haastan sinut panostamaan kotimaiseen ruokaan. Sijoittamalla suomalaiseen arvostat maailman turvallisinta ruokaa ja tuet kansallista huoltovarmuutta.

Aija Hytönen on suomalaisen maatalouden vannoutunut kannattaja ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutissa työskentelevä projektipäällikkö.