Unohdetut maatiaisviljat, uudet mahdollisuudet

Vanhoissa maatiaisviljoissa piilee enemmän kuin historiaa. Ne voivat olla piilevä ratkaisu kestävän ruokajärjestelmän, erilaistuvien markkinoiden ja jopa terveysongelmien haasteisiin – jos vain opimme näkemään niiden arvon uudelleen.

Unohdus ja paluu

Oletko pohtinut, miksi viljelemme mitä viljelemme? Nykypäivän viljalajikkeet on jalostettu teollisen jatkojalostuksen tarpeisiin. Niissä painottuvat ominaisuudet, kuten gluteenirakenne. Koska myös viljelijät alkuun hyötyivät suurenevista sadoista, uudet lajikkeet otettiin käyttöön nopeasti. Näin toisiaan yhä enemmän muistuttavat modernit lajikkeet korvasivat perinteisesti hyödynnetyt viljat.

Lähes unohtuneisiin perinnelajikkeisiin viitataan usein termillä maatiais- tai alkuperäisviljat. Joukko on laaja sisältäen sekä ilman säteilytystä jalostettuja vanhoja kaupallisia lajikkeita että sukupolvien ajan hyödynnettyjä kyläkohtaisia viljoja. Oma lukunsa ovat monimuotoviljat. Niissä viljaseoksiin on valikoitunut monipuolisesti toisiaan täydentämään erilaisia vanhoja lajikkeita. Yhteistä kaikille mainituille on laaja geneettinen monimuotoisuus.

Maatiais- ja alkuperäisviljat ovat maailmalla nosteessa. Ruotsin maatalousyliopiston lehti Biodiverse keskittyy tuoreessa erikoisnumerossaan maatiaislajikkeisiin. ”Gamla sorter åter på tapeten”. Lehdessä viitattu maineikas svedjeråg on muuten suomalaista alkuperää. 1500-luvun lopulla Ruotsin ja Norjan rajametsiä asuttamaan muuttaneet itäsuomalaiset veivät kotikonnuiltaan tuomisina aikalaisille tärkeän rukiin. Suomessa olemme hyvistä lähtökohdista huolimatta naapureitamme jäljessä maatiaisviljojen hyödyntämisessä.

Where’s the money?

Vanhojen viljojen laaja geenipankki on huoltovarmuustekijä vauhdilla muuttuvissa olosuhteissa. Juuri tällä usein perustellaan niiden ylläpidon tärkeyttä. Kuluttajia, ja miksei meitä viljelijöitäkin, houkuttelee kosketuspinta esivanhempiemme kokemusmaailmaan. Kuluttajatutkimuksissa konkreettisina erottumistekijöinä on nähty rikas makumaailma, tuotteiden rakenne ja tuoreus. Lisäksi ravinne- ja bioaktiivisten yhdisteiden pitoisuuksissa ja ominaisuuksissa vaikuttaisi olevan eroja maatiaislajikkeiden hyväksi.

Maatiaisviljoista kiinnostuneen viljelijän on syytä pysähtyä pohtimaan, mistä raha tulee. Yli kaksimetriseksi kasvava perinneruis on upea – kunnes lakoontuu. Puinti on haastavaa ja satotasot moderneja lajikkeita selvästi alhaisemmat. Viljelijällä on hyviä perusteita haluta premium-hintaa arvokkaasta tuotteestaan. Lisäeurojen saaminen on kuitenkin käytännössä vaikeaa. Markkina on nichen niche, kun maatiaisviljat usein yhdistyvät jo itsessään varsin kapeaan luomumarkkinaan.

 

Voiko vanhasta luoda uutta?

Vaaditaan innovaatioita ja yhteistyötä markkinan rakentamiseksi Suomeen ja kanavien luomiseksi ulkomaille. Tämä on aidosti kestävä tapa ylläpitää arvokkaita maatiaisviljojamme ja samalla huoltovarmuutta.

Orastavaa kiinnostusta on. Viljelemäämme maatiaisruista ja -ohraa on jo jalostunut mm. erilaisiksi alkoholijuomiksi. Pehkolan Mallastamolla viljoistamme jalostettua mallasta on viety Yhdysvaltoihin saakka. Asiat eivät kuitenkaan tapahdu itsekseen tai helposti. Siksi maatiaisvehnämme odottaa vielä sopivaa kumppania.

On myös uudenlaisia, kutkuttavia mahdollisuuksia. Gluteeniyliherkkyyden kanssa elävä kyläläinen pääsi vuosikausien jälkeen taas viljatuotteiden makuun. Tilamme rukiista leivottu hapanjuurileipä paitsi maistui, myös tuntui hyvältä – ilman oireita. Voisiko vanhojen viljalajikkeiden rakenteissa kenties piillä jotakin, joka ansaitsisi tarkempaa tutkimusta? Siinä voisi olla pohjaa innovaatioille ja uudenlaisille markkinamahdollisuuksille. Olisipa hienoa, jos aikoinaan laarinpohjille unohtuneista perinteistä löytyisi ratkaisuja tämän päivän ongelmiin.

Sampo Järnefelt on ekonomi, kaupallinen johtaja Soilfood -kiertotalousyhtiössä sekä luomuviljelijä Sorsson tilalla Kouvolan Rautakorvessa. Maatilaa, uudistavan viljelyn menetelmiä ja maatiaisviljojen matkaa voit seurata Instagramissa: Sorsson Legacy.