Hyppää sisältöön
Media

Uusi saaristoasiain neuvottelukunta on asetettu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.10.2023 14.42
Tiedote

Valtioneuvosto on asettanut uuden saaristoasiain neuvottelukunnan. Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain mukaan valtioneuvosto asettaa saaristoasian neuvottelukunnan saariston kehityksen edistämisestä koskevien toimenpiteiden valmistelua ja niiden vaikutusten seurantaa varten.

Saaristoasiain neuvottelukunnassa ovat edustettuina kaikki eduskuntapuolueet. Puheenjohtajana toimii RKP:n kansanedustaja Mikko Ollikainen. ”Tulen saaristokunnasta ja se että, saan luottamuksen toimia puheenjohtajana SANKissa, merkitsee minulle todella paljon. Olen innoissani tästä, toivon ja uskon voivani antaa SANKille paljon. Toimiessani Maalahden kunnan vs. kunnanjohtajana sain toimia SANKin sihteeristössä,” Ollikainen sanoo.

Neuvottelukunnan varapuheenjohtajana toimii Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä. Muut neuvottelukunnan jäsenet ovat Viliina Välimäki (Kokoomus), Vilhelm Junnila (Perussuomalaiset), Marika Sorja (Perussuomalaiset), Ari Torniainen (Keskusta), David Pettersson (Kristillisdemokraatit), Jarkko Wallinkoski (Liike Nyt), Niina Alho (SDP), Kirsikka Moring (Vihreät) ja Nina Söderlund (Vasemmistoliitto).

Uuden saaristoasiain neuvottelukunnan pöydällä on ensimmäisenä uuden saaristo-ohjelman laatiminen sekä osallistuminen saaristolain päivittämistyöhön. Kirjaus saaristolain päivittämisestä on pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa, ja se valmistellaan maa- ja metsätalousministeriössä.

”Odotan tulevilta vuosilta erityisesti avointa ja luovaa ajattelua kehittämään kaunista ja ainutlaatuista saaristoamme sekä jakamaan tietoa laajemmin saaristosta ja sen vahvuuksista kansallisesti. Saaristolaki päivitetään, ja näen että SANKilla on tässä keskeinen rooli,” sanoo neuvottelukunnan uusi puheenjohtaja Mikko Ollikainen.