Hyppää sisältöön
Media

Katainen ja Koskinen tapasivat elintarvikeväkeä: "Maatalouden kannattavuus on yhteinen asiamme"

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2012 10.22
Tiedote -

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen on tänään tavannut tuottajien, teollisuuden, kaupan sekä neuvonnan ja tutkimuksen edustajia. Pyöreän pöydän ääressä istui myös pääministeri Jyrki Katainen ja keskustelua käytiin maatalouden kannattavuudesta.

− Halusin saada alan kaikki toimijat saman pöydän ääreen pohtimaan keinoja, joilla kansallista ruokastrategiaa viedään eteenpäin. Nyt keskityimme maatalouden kannattavuuteen, josta olen lihasektorin osalta erittäin huolestunut. Jatkossa meidän pitää yhdessä pohtia myös muita elintarvikeketjun osia, ministeri Koskinen toteaa.

Tilaisuuden avannut pääministeri Katainen korosti hallituksen vahvaa sitoutumista kotimaiseen maatalouteen ja elintarviketeollisuuteen.

− Työskentelemme aktiivisesti sekä EU:ssa että kotimaassa elintarvikesektorin eteen, pääministeri Katainen toteaa.

Pääministeri Katainen kertoi osallistujille pyytäneensä ministeri Koskista tuomaan maatalousasiat hallituksen iltakouluun tammikuussa. − Agendalla on lähi- ja luomuruokien lisäksi koko maatalouden tilanne, pääministeri Katainen lupasi.

PTT:n tutkimusjohtaja Perttu Pyykkönen totesi tilaisuudessa pitämässään esitelmässä, että harjoitettava maatalouspolitiikan sanelee elinkeinolle reunaehdot. Pyykkösen mukaan viime kädessä kuitenkin markkinat ratkaisevat kannattavuuskehityksen.

Ministeri Koskinen luonnehtii tilaisuutta hyvähenkiseksi. − Kaikki pitivät kotimaista elintarvikealaa kasvualana. Sateisen kesän jälkeen mielet ovat maaseudulla hieman masennuksissa, mutta muutaman vuoden tähtäimellä näkymät ovat hyvät. Meillä on korkean tason osaamista kaikissa elintarvikeketjun osissa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Risto Artjoki, p. 0295 16 2254