Maatalous- ja kalastusneuvostossa keskustellaan ilmastosta
Maatalous- ja kalastusneuvosto kokoontuu Brysseliin tiistaina 17.5.2016. Suomea kokouksessa edustaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Neuvoston laajin keskustelu käydään maataloudesta ja ilmastosta. Lisäksi asialistalla ovat eläinten hyvinvointi ja maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen.
Maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa käydään läpi maatalouden ja maankäyttösektorin roolia EU:n ilmastopolitiikassa 2020–2030. Suomi lähtee siitä, että maankäyttöä ja maa- ja metsätaloutta tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti ja johdonmukaisesti osana EU:n ilmastopolitiikkaa, sillä niillä on merkittävä rooli hiilen sitomisessa sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa.
Suomi katsoo, että EU:n ilmastopolitiikan tulee kannustaa metsien kestävään käyttöön ja hoitoon sekä yleisesti siirtymiseen kohti biotaloutta. Bio- ja kiertotalouden, vähäpäästöisyyden, uusiutuvan energian ja puhtaiden ratkaisujen edistäminen on myös hallituksen tavoitteena. Maatalouden päästöjen kustannustehokas ja toteuttamiskelpoinen vähentämismahdollisuus on kuitenkin rajallinen. Maatalouden ilmastotavoitteiden tuleekin olla Suomen mielestä johdonmukaisia myös kannattavuuden, kansallisen huoltovarmuuden ja globaalin ruokaturvan kannalta.
Maatalous- ja kalastusneuvostossa keskustellaan myös eläinten hyvinvoinnista. EU-komissio antaa neuvostolle tilannekatsauksen EU:n eläinten hyvinvointifoorumin perustamisesta. Komissio kertoo myös yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamistyöstä. Suomi toivoo erityisesti, että komissio aloittaisi täydentävien ehtojen järjestelmän perusteellisen arvioinnin jo tänä vuonna.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kari Valonen, p. 040 751 8407, etunimi.sukunimi@mmm.fi