Hyppää sisältöön
Media

Metsän luontaisen uudistamisen määräaikoja pidennetään Pohjois-Suomessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 29.5.2008 10.50
Tiedote -

Valtioneuvosto päätti tänään tarkistaa metsän luontaista uudistamista koskevia uudistamisvyöhykkeitä ja vyöhykkeille asetettuja määräaikoja Pohjois-Suomessa. Kestävän metsätalouden harjoittamisen perusperiaatteiden mukaisesti päätehakkuun jälkeen alueelle on saatava aikaan taloudellisesti kasvatuskelpoinen taimikko. Metsän uudistamista valvottaessa ja asiaa koskevissa tutkimuksissa on toistuvasti tullut ilmi, että luontaiselle uudistamiselle säädetty määräaika on Pohjois-Suomen alhaisen lämpösumman alueilla liian lyhyt. Erityisesti tämä koskee tilanteita, joissa uudistamisalueen maanpintaa ei ole muokattu.

Lapissa sijaitsevalla suojametsäalueella määräaikaa pidennetään 14 vuodesta 15 vuoteen. Inarin, Kittilän, Muonion, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kuntien alueella suojametsäaluetta lukuun ottamatta määräaikaa pidennetään nykyisestä 7 vuodesta 12 vuoteen. Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskuksen toimialueelta siirretään Kuusamon kaupungin ja Taivalkosken kunnan alueet Etelä-Lapin uudistamisvyöhykkeeseen, minkä vuoksi uudistamisen määräaika pidentyy näillä alueilla viidestä vuodesta seitsemään vuoteen. Muuta Suomea koskevat määräajat pysyvät ennallaan.

Asetusmuutos lisää luontaisen uudistamisen käyttömahdollisuutta Pohjois-Suomessa. Metsätalouden harjoittajan kannalta muutos merkitsee sitä, että metsää luontaisesti uudistettaessa maanpinnan muokkausta tarvitaan aiempaa harvemmin. Tämä puolestaan parantaa metsätalouden kannattavuutta, koska taimikon perustamiskustannukset pienenevät.

Muutos parantaa porotalouden harjoittamisedellytyksiä, sillä uudistamisalueiden jäkälikkö säästyy entistä paremmin maanpinnan vähäisemmän muokkauksen vuoksi. Aiempaa kevyempien uudistamismenetelmien käytön lisääntyminen parantaa myös edellytyksiä sovittaa yhteen metsätalouden, poronhoidon ja matkailuelinkeinon harjoittaminen sekä luonnon virkistyskäyttö.

Metsäasetuksen muutos tulee voimaan 1.7.2008.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
hallitusneuvos Vilppu Talvitie, puh (09) 160 52293