Hyppää sisältöön
Media

Valtioneuvosto päätti sokerijuurikkaan viljelijöille maksettavasta rakenneuudistustuesta

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 19.6.2008 11.00
Tiedote -

Valtioneuvosto päätti tänään 19.6., että Salon sokeritehtaan sulkemisen johdosta maksettavan rakenneuudistustuen viljelijätuen määrä on 292,30 euroa tonnilta. Koneurakoitsijoille tukea maksetaan 370 euroa hehtaari kohden. Tuet maksetaan kesäkuun loppuun mennessä.

Sokerijuurikkaan viljelijälle rakenneuudistustukea myönnetään markkinointivuoden 2006/2007 kiintiösokerin perustoimitusoikeuden määrän perusteella. Tukea maksetaan 38 prosentille perustoimitusoikeuden määrästä. Tuen määrä on 292,30 euroa sokeritonnilta ja siitä niin sanotun takautuvan tuen osuus on 178,80 euroa tonnia kohden. Tämä tuki perustuu komission viime syksynä tekemään päätökseen maksaa viljelijöille rakenneuudistustuen lisätukea, jotta sokerialan rakenneuudistus nopeutuisi. Tuolloin lisätukea päätettiin maksaa myös takautuvasti jäsenmaan aiemmin luovuttamien sokeritonnien perusteella. Takautuvan tuen osuus viljelijöiden 16,13 milj. kokonaistuen määrästä on enintään 9,87 milj. euroa.

Koneurakoitsijoiden tuki määräytyy kylvö- ja korjuualan perusteella. Tukea maksetaan 30 prosentille viljelykaudella 2006 urakoidusta alasta. Koneurakoitsijaksi katsotaan rakenneuudistustuessa luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö tai luonnollisten ja oikeushenkilöiden yhteenliittymä, joka on omistamillaan maatalouskoneilla urakoinut viljelijälle sokerijuurikkaan viljelytöitä viitekaudella rahallista korvausta vastaan sopimuksen perusteella. Koneurakoitsijan tukea ei voi kuitenkaan saada sellaiselta sokerijuurikasalalta, joka on koneurakoitsijan tai kylvö- tai korjuukoneen omistajan tai omistajien hallinnassa. Tuen määrä on 370 euroa hehtaarilta. Rakenneuudistustukea voidaan urakoitsijoille maksaa enintään 0,69 milj. euroa.

Lisätietoja poliittisesta valmistelusta maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Auli Nurmi, p. (09) 160 52263

Lisätietoja tuen hausta ja maksatuksesta Maaseutuvirastosta:
ylitarkastaja Jussi Joutsiniemi, p. 020 7725 647