Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriö esittää rajoitettua ahmojen metsästystä porovahinkojen vähentämiseksi

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 4.1.2017 15.35
Tiedote

Maa- ja metsätalousministeriö esittää suurimmaksi sallituksi saalismääräksi 8 ahmaa Pohjoisen ja Itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueella. Ahmojen rajoitettu metsästys halutaan sallia merkittäviä porovahinkoja aiheuttavien yksilöiden poistamiseksi. Metsästyksen sallimisen jälkeen seurattaisiin, miten se vaikuttaa alueen ahmavahinkojen määrään. Poikkeusluvat myöntäisi Suomen riistakeskus.

Uusimmassa marraskuussa 2016 tehdyssä kanta-arviossa Luonnonvarakeskus arvioi, että Suomessa on noin 220 - 250 ahmaa. Ahmakanta on moninkertaistunut viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana. Ahman levinneisyysalue on jakautunut kolmeen osaan. Ne elävät pääosin pohjoisilla tunturialueilla ja itäisillä metsäalueilla. Lisäksi Suomenselältä löytyy muutaman kymmenen yksilön ahmakanta, joka asettui sinne 1990-luvulla tehdyissä siirtoistutuksissa. Ahman hoitosuunnitelmassa on kolme kannanhoitoaluetta: Pohjoinen- ja itäinen poronhoitoalue, Muu poronhoitoalue sekä Metsä-Suomi. Poronhoitoalue on jaettu kahteen ahman aiheuttamien vahinkomäärien perusteella.

Alpiinisen vyöhykkeen ahman on katsottu olevan viimeisimmässä luontodirektiivin kuusivuotisarvioinnissa olevan vihreänä eli suotuisalla suojelutasolla. Tunturi-Lapin (pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueen pohjoisosan) ahmakanta onkin osa elinvoimaista Skandinavian ahmapopulaatiota. Lisäksi Itä-Lapin (pohjoisen ja itäisen kannanhoitoalueen Venäjään rajoittuvan osan) ahmakanta on osa Venäjän elinvoimaista ahmapopulaatiota. Esityksen määrä 8 ahmaa ei siten tulisi vaikuttamaan ahman suojelutasoa heikentävästi. Sekä Ruotsi että Norja metsästävät ahmoja lammas- ja porovahinkojen vähentämiseksi.

Ahma aiheuttaa kaikista suurpedoista eniten vahinkoja porotaloudelle. Ahman tappamia poroja oli ilmoitettu vuoden 2016 lopulla jo 2744 kpl, joka on lähes pari sataa poroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Ahman aiheuttamat vahingot ovat enemmän kuin suden, karhun ja ilveksen aiheuttamat porovahingot yhteensä. Laskennallinen ahmojen aiheuttama vahinko on 6,26 miljoonaa euroa. Ennakkoarvioiden perusteella poronhoitoalueen suurpetojen aiheuttamat vahingot vuonna 2016 tulevat olemaan n. 10,5 miljoonaa euroa. Komission Suomelle sallima maksuvaltuus on enintään 10 miljoonaa porovahingoissa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, p. 0295 162 391
ylitarkastaja Janne Pitkänen p. 040 867 2667

Kimmo Tiilikainen Riista Ruoka ja maatalous