FI SV EN

Saaristopolitiikka

Saaristopolitiikka on Suomen vanhimpia aluepolitiikan osia. Hallitus asetti jo vuonna 1949 pitkäaikaisen komitean selvittämään saaristoasioita. Vuonna 1961 saaristoasiain neuvottelukunta sai asetuspohjan ja vuonna 1981 säädettiin saaristolaki. Saaristopolitiikan keskeinen työväline on ollut hallituksen tai ministeriön hyväksymä saaristo-ohjelma.

Saaristolaki velvoittaa valtion ja kunnat toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien, palvelujen ja ympäristön turvaamisen puolesta. Saaristo käsittää ilman kiinteää tieyhteyttä olevien saarien lisäksi myös kiinteän tieyhteyden saaria sekä muita saaristomaisia vesistöjen pirstomia alueita, jotka olosuhteiltaan ovat saaristoon verrattavissa. Suurin osa valtioneuvoston nimeämistä saaristoalueista on kiinteän tieyhteyden saaria tai saaristomaisia vesistöjen tai meren rikkomia alueita.

Saaristolaki velvoittaa kaikkia viranomaisia huomioimaan saariston erityisaseman toiminnassaan. Saaristokunnat ja saaristo-osakunnat ovat saaneet muun muassa saaristolisää kuntien valtionosuuksissa peruspalveluiden turvaamiseksi. Saaristolailla on ollut vaikutusta myös saaristoliikenteen kehittämiseen, saaristoalueiden kansalliseen yritystukialue- ja EU:n tavoitealueasemaan sekä maatalouden tukiin.

Ajankohtaista:

Lisätietoja

Jorma Leppänen, neuvotteleva virkamies 
MMM, Ruokaosasto, Maaseudun kehittämisyksikkö 0295162041