Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Tutkimus keskeisessä asemassa matkalla kohti ilmastokestävää maankäyttöä – tule mukaan ideoimaan tutkimusaiheita! ­­

Johanna Kohl Julkaisupäivä 15.6.2020 12.00 Blogit MMM

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) on keskeinen osa maa- ja metsätalousministeriön keväällä käynnistämää Maankäyttösektorin ilmastoratkaisut -toimenpidekokonaisuutta. Tietoon pohjautuva päätöksenteko vaatii tutkimukseen perustuvia selkeitä ratkaisuehdotuksia ­– ja myös malttia odottaa tutkimustulosten ja ratkaisuehdotusten valmistumista.

Viime viikolla järjestetyssä hankkeen kick off -webinaarissa oli mukana laajasti osallistujia tutkimuksesta, järjestöistä, yrityksistä ja hallinnon eri aloilta ja alueilta. Myös rahoittajatahoja oli ilahduttavasti mukana linjoilla. Hankkeen TKI-ohjelmaa rakennetaan jo olemassa olevan tutkimustiedon pohjalle yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Ainakin webinaarin perusteella sidosryhmillä on selvästi motivaatiota toimivien ratkaisujen löytämiseksi hallitusohjelman kunnianhimoisten maankäyttösektorin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Hankekokonaisuus vie näitä tavoitteita konkreettisesti eteenpäin – maa- ja metsätaloudessa ja muussa maankäytössä käynnistettävien toimien tavoiteltu nettovaikutus on 3 Mt CO2-ekvivalenttia vuodessa vuonna 2035. 

Tutkimustietoa aiheesta on kertynyt ja kertyy muun muassa valtioneuvoston kanslian (VN Teas), Strategisen tutkimusneuvoston, Makeran ja tietysti EU:n tutkimushankkeista. Uutta TKI-agendaa ei siis lähdetä rakentamaan tyhjästä, ja sen vuoksi myös nykytilakartoitus on keskeinen osa agendan laatimista.

Hankkeen kick off -tilaisuudessa käytettiin hyväksi vuorovaikutustyökalua, joka mahdollisesti sen, että kaikki halukkaat saattoivat antaa esitettyihin kysymyksiin omat vastauksensa. Yksi kysymyksistä koski keskeisiä uusia tutkimustarpeita. Mielenkiintoa vastauksissa herättää muun muassa se, millaista tutkimusta esimerkiksi laidunnuksesta tarvitaan lisää. 

Mentimer-sanapilvi keskeisimmistä tiedontarpeista tutkimuksessa.

Vastauksissa korostuivat kokonaiskestävyys ja tarve arvioida esitettävien toimien vaikutuksia sekä ennalta että jälkikäteen. Myös turvemaat ja tarve monimuotoisuusnäkökulman kytkemiseen mukaan uusien maankäyttöratkaisujen etsimiseen tulivat esiin vastauksissa.

Toimien vaikutuksia tulee tarkastella ympäristövaikutusten lisäksi myös taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmista, ja huomioon tulee ottaa myös toimien kustannustehokkuus. Tärkeää on myös se, että toimet ovat oikein kohdennettuja ja että niitä tehdään oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tutkimusta tarvitaan lisää erityisesti maaperän hiilensidontaan ja -varastointiin liittyvistä luonnonprosesseista ja esimerkiksi siitä, miten esitettävissä toimissa voidaan huomioida alueellinen oikeudenmukaisuus. Tutkimuksessa tulisi ennakoida ja arvioida myös yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia maankäyttöön.

Esitettävien ratkaisujen tietopohjan on oltava todennettavissa, ja ratkaisujen merkittävyyttä ja vaikuttavuutta tulee voida arvioida. Uusien ratkaisujen löytämistä halutaan edistää myös tukemalla tieteidenvälistä ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Esimerkiksi ihmisen käyttäytymiseen, asenteisiin ja johtamiseen liittyvällä tutkimuksella voi olla tärkeä rooli, kun toimijoita kannustetaan mukaan muutokseen.

Tutkimusteemoja lähdetään nyt konkretisoimaan ja täsmentämään yhteistuumin. Olemme jo avanneet kick off -tilaisuuteen kutsutuille Viima-työkalualustan TKI-tarpeiden ideointia varten. Työkalualusta pyytää myös perustelemaan esitetyn tietotarpeen ja arvioimaan sitä sekä talouden, ympäristön että sosiaalisen kestävyyden näkökulmista. Alustalla voi myös kommentoida toisten ideoita ja osallistua tälläkin tavalla yhteisen TKI-agendan rakentamiseen.

Vastaajiksi 14.8. asti auki olevaan Viima-kyselyyn voivat ilmoittautua muutkin halukkaat olemalla minuun yhteydessä, sähköpostiosoitteeni löytyy tämän jutun alta.

Siitä, millaisia vastauksia kysely on tuottanut, kerron tarkemmin jatkoblogissani syksyllä. TKI-agenda valmistuu joka tapauksessa syksyn kuluessa ja ensimmäinen avoin hakukin käynnistyy jo loppuvuodesta 2020.

Tervetuloa etsimään yhdessä ratkaisuja!

Tutkimusohjelmapäällikkö Johanna Kohl, sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@mmm.fi

Johanna Kohl on yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen dosentti ja pitkän linjan strateginen ennakoija, joka tarttui toimeen Maankäyttösektorin ilmastoratkaisut –hankkeen TKI-agendan laatimiseksi pari viikkoa sitten.

Johanna Kohl MMM Poimi uutisnostoksi

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.