Ruokajärjestelmän taustalla voi olla monenlaisia arvovalintoja. EU:n kestävää ruokajärjestelmää koskeva SAPEA-raportti esittää niistä muutamia.

Ruoka kauppatavarana

Ruoka voidaan esimerkiksi nähdä samanlaisena hyödykkeenä kuin vaatteet. Silloin ruokaa pidetään kauppatavarana, jolla on markkinoiden hinnoittelemia ominaisuuksia. Ajattelu perustuu 1900-luvun tuotannon maksimoimisen malliin, johon kuuluu ruuan massatuotanto ja –kulutus sekä suoraviivainen ruokaketju tuottajalta jalostuksen ja kaupan kautta kuluttajalle.

Ruoka yhteisenä hyvänä

Ruoka yhteisenä hyvänä -ajattelussa ruuassa nähdään muitakin kuin taloudellisia arvoja, erityisesti sosiaalisia ja ympäristöllisiä, joille kaikille tulisi antaa riittävä paino. Siksi tarvitaan uudenlaisia hallintorakenteita ja instituutioita. Niitä ovat esimerkiksi hajautettu hallinto, alueelliset ruokastrategiat ja maaseutu-kaupunkiyhteydet. 

Ruoka ihmisoikeutena

Ruokaa voidaan pitää myös ihmisoikeutena. Tässä ajattelussa valtioilla on laillinen velvoite varmistaa kansalaisten oikeus ruokaan, samoin ruoka- ja ravitsemusturva. Oikeusperustainen ruokajärjestelmä mahdollistaisi kansalaisten osallistumisen ruokaa koskevaan päätöksentekoon sekä tuottajille reilun aseman. Ihmisten hyväksikäyttö ja luonnonvarojen riisto eivät kuulu tähän ajatteluun.   

Ruoka osana identiteettiä ja kulttuuria

Ruokaa voidaan tarkastella myös osana identiteettiä ja kulttuuria. Erot maaperässä, ilmastossa, viljelytavoissa ja kasvivalikoimassa johtavat ruuan erilaisuuteen eri alueilla. Ruuan maku on osa kulttuurista pääomaa. Ruokaperinteet luovat pohjaa paikalliselle kulttuurille ja identiteetille.  

Ruoka linkkinä luontoon

Ruoka voi olla myös ihmisen lähin linkki luontoon. Syödessään ihminen ottaa kasveja ja eläimiä eli osia luonnosta osaksi itseään. Siksi ruoka antaa mahdollisuuden pohtia luontosuhdetta ja pyrkiä kohti kestävämpää elämäntapaa. 

Tarkastelukulman valinta johtaa erilaisiin näkemyksiin ruokajärjestelmän olemuksesta. Usein tavoitteeksi asetetaan kestävä ruokajärjestelmä. Senkin määrittelemiseen liittyy hankalia valintoja. Onko kulttuurisesti hyväksyttävä ruoka samaan aikaan ravitsemuksellisesti ja ympäristöllisesti kestävää? Kulkevatko ruuan terveellisyys ja ympäristökestävyys automaattisesti samaan suuntaan? Miten varmistetaan taloudellinen kestävyys niin alkutuottajalle kuin kuluttajalle pitäen samalla huolta ravitsemuksesta ja ympäristöstä? 

Ruokajärjestelmät

Puhuimme pitkään ruoka- tai elintarvikeketjuista. Ruokajärjestelmät mainittiin kuitenkin jo 1970-luvulla klassikkokirjassa Kasvun rajat. Planeettaa ja ihmiskuntaa kohtaavien ongelmien monimutkaisuuden takia nähtiin, että putkiajattelun sijaan on ajateltava keskinäisriippuvaisia järjestelmiä, joista yksi on ruokajärjestelmä. Vain siten voitaisiin ymmärtää asioiden välisiä yhteyksiä, riippuvuuksia ja takaisinkytkentöjä. Ymmärtäminen on edellytys oikeaan suuntaan vieville päätöksille. 

Ruokajärjestelmäajattelu on hitaan alun jälkeen omaksuttu kaikkialla maailmassa. Vuonna 2021 YK järjesti maailman ruokajärjestelmien huippukokouksen, jossa haettiin eväitä matkalle kohti kestäviä ruokajärjestelmiä. Hyviä keinoja ja esimerkkejä kerättiin ja kirjattiin laajasti. Tiedossa siis on, mitä pitäisi tehdä. Savolaisittain ajatellen ruokajärjestelmien muutos onkin tekemistä vaille valmis. 

Miksi muutosten tekeminen on silti niin vaikeaa? Yksi syy on, että ruokajärjestelmiin kuuluu lukemattomia toimijoita ja tahoja, joilla on erilaisia odotuksia ja etuja. Siksi järjestelmät ovat luonteeltaan pikemmin jäykkiä ja säilyttäviä kuin ketteriä ja muuntuvia. 
 
Tutkijat toteavat, että jos ruokajärjestelmää halutaan muuttaa, on vaikutettava useisiin muutosta hidastaviin voimiin. Niistä mainitaan esimerkiksi suuryritysten ja sijoittajien muutosvastarinta, ruokajärjestelmän toimijoiden sekä myös hallinnon ristiriitaiset tavoitteet ja arvot, teknologisiin uudistuksiin kytketyt tuotto-odotukset ja tieteen ja tutkimuksen heikko rooli päätöksenteossa.

Tutkijat puhuvat myös vipupisteistä. Se tarkoittaa tarttumista niihin kohtiin, joilla toivottuja muutoksia voidaan saada aikaan joko suoraan tai vaikutuspolkujen kautta epäsuorasti. Tärkeää on määritellä yhdessä, millaista ruokajärjestelmää tavoitellaan. Samalla pitää keskustella myös siitä, millaisen arvomaailman varaan ruokajärjestelmää rakennetaan. Sitten pitää tunnistaa vipupisteet, joista vääntämällä tavoitteisiin voidaan päästä. Tästä kaikesta on kysymys myös uuden ruokastrategian teossa. 

MMT Kaisa Karttunen on Helsingin yliopiston ruokaturvan ja kansallisen huoltovarmuuden työelämäprofessori. Karttunen on kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ansioitunut ruokaturvan ja globaalien ruokajärjestelmien tutkija, virkamies ja tiedepoliittinen vaikuttaja. Hän on työskennellyt esimerkiksi YK:n alaisessa FAO:ssa, maa- ja metsätalousministerin erityisavustajana, ulkoministeriössä neuvonantajana sekä erilaisissa kansainvälisissä projekteissa.