Hyppää sisältöön
Media

Metsätietolain valmistelu jatkuu

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 24.3.2017 13.15
Tiedote

Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annettua lakia uudistetaan parhaillaan. Valmisteluun tarvitaan suunniteltua enemmän aikaa. Lakiluonnokseen sisältyvä mahdollisuus poistaa kuviomuotoiset metsävaratiedot Metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä on osoittautunut oikeudellisesti ongelmalliseksi.

Osa metsänomistajista kokee kuviomuotoisten metsävaratietojen avaamisen herkäksi asiaksi. Kielto-oikeudella oli tarkoitus antaa maanomistajalle mahdollisuus kieltää nykymuotoisen kuviotiedon julkaisu.

Ehdotettu kielto-oikeus poikkeaisi perustuslain julkisuusperiaatteesta. Lisäksi kielto-oikeus merkitsisi, että yksittäisellä henkilöllä olisi mahdollisuus päättää viranomaisen rekisterin sisällöstä. Maa- ja metsätalousministeriö etsii asiaan uutta ratkaisua.

Metsätietolain muutoksen taustalla on pääministeri Sipilän hallitusohjelman tavoite tehostaa metsävaratietojen käyttöä ja Suomen komissiolta saama perusteltu lausunto. Komissio edellyttää lausunnossaan, että Suomi pistää täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta. Komissio on todennut, että kaikkia metsätietojärjestelmän tietoja ei voida pitää henkilötietoina, joten ne olisi luovutettava ympäristötietoina ilman, että tiedon pyytäjän tarvitsee erikseen perustella tietopyyntöään.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Juha S. Niemelä, p. 0295 162 009, juha.niemela(at)mmm.fi
metsäneuvos Marja Kokkonen, p. 0295 162 444, marja.kokkonen(at)mmm.fi