Hyppää sisältöön
Media

Hallitus pyrkii turvaamaan huoltovarmuuden kannalta kriittisen työvoiman maahantulon kasvukautena 2021

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 27.1.2021 20.02
Tiedote

Hallitus haluaa turvata huoltovarmuuden kannalta kriittisen työvoiman maahantulon kasvukautena 2021. Kriittisestä työvoimasta on työ- ja elinkeinoministeriön listaus, jossa ovat mukana myös maa-, metsä-, puutarha- ja kalatalouden kausityö.

Viranomaisten arvion pohjalta tehty listaus välttämättömistä, huoltovarmuuden kannalta akuuteista tai toimialan toiminnan kannalta kriittisistä työtehtävistä 

- Maatalouden kausityövoiman turvaaminen terveydestä tinkimättä on erittäin tärkeä linjaus koko tulevalle kasvukaudelle. Haluamme lähettää viestin tuottajille, että voivat normaalisti suunnitella tulevia istutuksia ja satokautta. Kysymys on myös kansallisesta huoltovarmuudestamme. Siksi on kriittisen tärkeää, että huolehdimme myös kausityöntekijöitä koskevat lupaprosessit kuntoon, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä muistuttaa.

Hallitus neuvotteluja terveysturvallisen maahantulon ohjeistuksesta jatketaan. Kausityöntekijöitä koskeva ohjeistus päivitetään hybridistrategian muutosten mukaisesti.

- On tärkeää, että tiloille lähtevät terveysturvallisuus ohjeet ovat kauttaaltaan linjassa hallituksen hybridistrategian kanssa. Niiden tulee olla myös selkeitä ja helppoja noudattaa. Nämä ohjeet tullaan lähettämään tiloille, kun olemme ne ensin hallituksessa käsitelleet, ministeri Leppä lupaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Kirsi Heinonen, p. 02951 62059, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi
ministerin erityisavustaja Satu Haapaniemi, p. 050 400 5193, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi