Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Uudistuva osaaminen suomalaisen alkutuotannon tukena

Jaana Husu-Kallio Julkaisupäivä 15.7.2022 10.30 Blogit MMM

Alkaneen kasvukauden äärellä satokauden työt täyttävät ajan ja ajatukset. Niitä varjostavat kuitenkin syksystä saakka nopeasti nousseet tuotantopanosten hinnat sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Maailman markkinatilanteet tuotantopanosten sekä maataloustuotteiden osalta ovat muuttuneet ja ennakointi on vähintään sumuista tällä hetkellä. 

Näistä asioista huolimatta, ja erityisesti näistä syistä johtuen, on määrätietoisesti vietävä eteenpäin työtä suomalaisen maatalouden ja puutarhatalouden kannattavuuden parantamiseksi. On tärkeää, että tähän sitoudutaan laajalla rintamalla kansallisesti ja otetaan hyötykäyttöön ne välineet, jotka ovat jo olemassa ja tähän tehtävään perustettu kuten AgriHubi – osaamisverkosto. AgriHubi vie pitkäjänteisesti tarvittavia muutoksen askelia eteenpäin, jotta liiketaloudellinen osaaminen sektorilla vahvistuu ja rakentaa jatkossa vankkaa pohjaa suomalaisen alkutuotannon kestävälle kannattavuudelle. Tätä tehdään yhdessä verkoston toimijoiden kanssa. 
 
Maatalouden liikkeenjohto-osaamisen kehittyminen edellyttää tutkimusta, tutkintokoulutuksen uudistumista, neuvontapalveluiden rakentamista auttamaan kokonaisvaltaista tilan johtamista sekä näitä edistäviä hankkeita, jotka myös vievät uutta tietoa käytäntöön. Näiden välineiden tehokas hyödyntäminen puolestaan edellyttää ruokaketjun osapuolilta ja sidosryhmiltä aktiivista osallistumista ja sitoutumista yhteisen tavoitteen saavuttamiseen. Suomalainen ruoantuottaja on elintärkeä ruokaturvallemme ja koko kansalliselle ruokajärjestelmällemme sekä tietenkin myös maaseudun elinvoimaisuudelle. Nykyisessä tilanteessa tämä korostuu erityisesti. 
 
Jotta jatkossa koulutus antaa entistä paremmat eväät ja valmiuden työelämään ja yrittäjyyteen, neuvonta vastaa yrittäjän tarpeisiin ja tutkimus perehtyy käytännöstä nouseviin asioihin, tarvitaan kaikkien osapuolten ja erityisesti maatalous- sekä puutarhatalouden yrittäjien osallistumista. AgriHubi -osaamisverkoston alusta www.agrihubi.fi on paikka kohtaamisille, jotka vievät elinkeinoamme ja suomalaista ruoantuotantoa eteenpäin. Näitä kohtaamisia yrittäjien, tutkijoiden, neuvojien, yritysten ja hanketoimijoiden sekä hallinnon eri toimijoiden kesken todella tarvitsemme.
 
Onnistunutta satokautta toivottaen.

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö
 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.