Valtioneuvosto on muuttanut hevosten hyvinvointia koskevaa asetusta. Muutokset selkeyttävät vaatimuksia ja tuovat siirtymäaikoja muun muassa aasien lajitoverisääntöihin, pihattojen rakenteisiin sekä tamman ja vieroittamattoman varsan yhteiskarsinoihin. Asetus tulee voimaan 7. toukokuuta.
Vasemmalla ministeri Annie Genevard, Ranska ja oikealla ministeri Sari Essayah
EU:n maatalousministerit kokoontuivat Luxemburgissa 27. huhtikuuta 2026 maatalous- ja kalastusneuvoston kokoukseen. Neuvosto keskusteli maatalouden markkinatilanteesta, tulevan yhteisen maatalouspolitiikan tulotuista sekä EU:n tiedonannosta maastopaloriskien vähentämisestä. Lisäksi Suomi ja Latvia nostivat kokouksessa esille turpeen käytön ruokaturvan vahvistamisessa. Suomea kokouksessa edusti maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt kunnille ja yhdistyksille yli 1,1 miljoonaa euroa liikunnallisen luontomatkailun ja saaristolaisten liikkumisen edistämiseen. Rahoitus tukee hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitetta lisätä liikkumista eri puolilla Suomea.
Tasavallan presidentti on vahvistanut toimeenpanolain muutokset, joilla on vaikutuksia EU:n suoriin tukiin, ympäristökorvaukseen ja muihin maataloustukiin. Muutosten tavoitteena on yhdenmukaistaa käytäntöjä ja vähentää viljelijöille aiheutuvia epäselvyyksiä tukien haussa ja valvonnassa. Keskeisiä muutoksia ovat pellon hallintavaatimuksen ja ympäristösopimusten tarkastusten yhdenmukaistaminen.
Pohjanlahdella lohen rannikkokalastuksen voimassa olevat kansalliset rajoitukset ovat tällä hetkellä riittävän tiukat, joten niiden lisäksi ei oteta käyttöön muita rajoituksia kalastuskaudelle 2026. Kaupalliset kalastajat voivat täten toimia jo voimassa olevien säännösten mukaisesti. Kalastuskausi alkaa 1. toukokuuta.
Arvion mukaan EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen osastolla vieraili viikonlopun aikana yli tuhat ihmistä. Lisäksi näytöskeittiötä sekä paneelikeskustelua seurasi noin 250 kiinnostunutta. Yhteensä Ruokamessut keräsi yhdessä Lemmikki- ja Lapsimessujen kanssa yli 62 000 kävijää. Messuilla liikkui runsaasti etenkin lapsiperheitä sekä ruoka- ja elintarvikealan ammattilaisia.
Vaelluskalakantojen elvyttämistyöhön etsitään nykyistä tehokkaampia keinoja kalatiestrategian päivitystyössä. Maa- ja metsätalousministeriön kutsumana Ouluun saapui noin 50 sidosryhmien edustajaa pohtimaan, miten vesivoimayhtiöiden kalatalousvelvoitteita ja säännöstelykäytäntöjä tulisi kehittää.
Hallituksen esitys uudeksi saaristolaiksi sai pääosin myönteisen vastaanoton lausuntokierroksella. Lausunnonantajien mukaan laki nykyaikaistaa saaristopolitiikkaa ja vastaa paremmin muuttuneeseen toimintaympäristöön, jossa korostuvat muun muassa kausiasutus, huoltovarmuus ja poikkihallinnollinen yhteistyö.
Kevään viestintäkampanja nostaa nuoret viljelijät valokeilaan ja tuo esiin heidän tärkeän roolinsa kotimaisen ruuantuotannon ja huoltovarmuuden rakentajina. Kampanjassa muun muassa kerrotaan nuorten viljelijöiden inspiroivia tarinoita, kokataan Vappu Pimiän kanssa ja julkaistaan tuoretta tutkimustietoa.
Lemmikkieläinten siirtoja koskevaa lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan Euroopan unionin eläinterveyssäännöstöä. Muutokset koskevat pääosin säädösviittauksia ja viranomaisten toimivaltuuksia, eivätkä tuo uusia velvoitteita lemmikkieläinten omistajille. Lait tulevat voimaan 22. huhtikuuta 2026.
Elinvoimainen maaseutu on Suomen valtti. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö tarjoaa valtavat mahdollisuudet. Taloudellisen kasvun aikaansaaminen edellyttää uudenlaisia tapoja toimia ja ajatella.
Maa- ja metsätalousministeriö on asiantuntijaorganisaatio. Meillä työskentelee paljon muun muassa maa- ja metsätaloustieteiden, oikeus- ja hallintotieteiden sekä eläinlääketieteen huippuosaajia.
Maa- ja metsätalousministeriö on uudistuvan ja kestävän ruoka- ja luonnonvaratalouden mahdollistaja sekä luotettavien tietovarantojen tuottaja. Maa- ja metsätalousministeriö edistää toiminnallaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala kattaa maa- ja puutarhatalouden, maaseudun kehittämisen, metsätalouden, eläinlääkintähuollon, eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonnan ja kalatalouden. Ministeriö hoitaa myös riista- ja porotaloutta, vesivarojen käyttöä ja maanmittausta.