Hyppää sisältöön
Media

Afrikkalaisen sikaruton torjunta toimii Suomessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 25.3.2021 8.23
Tiedote
Tullin ruokakoira Rico työssään

Vakavien eläintautien torjunta on monitahoista yhteistyötä viranomaisten kesken ja olennaisen tärkeää Suomen viennin näkökulmasta. Luonnonvarakeskuksen keskiviikkona julkaiseman arvion mukaan Suomen villisikakanta on kasvanut hieman.

– Metsästäjien aktiivinen työ on auttanut kannan kurissa pitämisessä. Lisäksi terveys- ja rajaviranomaiset jatkavat ansiokasta työtään afrikkalaisen sikaruton pitämiseksi poissa Suomesta, ja tässä mm. Tullin ruokakoirilla on merkittävä rooli. Työssä on onnistuttu hyvin eikä tauti ole levinnyt Suomeen, tästä olen erittäin ylpeä. Tilannetta seurataan jatkuvasti eikä herpaantumisen varaa ole, kun tauti jyllää aivan rajojemme takana, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä toteaa.

Lähimpänä Suomea sioille tappavaa tautia esiintyy Baltian maissa ja Venäjällä. Afrikkalainen sikarutto on levinnyt Kauko-Itään ja siellä edelleen hyvin nopeasti.  Tauti leviää suoraan sika-sika kontaktin, eritteiden, niillä saastuneiden tavaroiden, sianlihan, sianlihatuotteiden ja sikaa sisältävien sivutuotteiden välityksellä. 

Afrikkalainen sikarutto on EU:ssa ja Suomessa lakisääteisesti vastustettava eläintauti. ASF:n vastustaminen perustuu Ruokaviraston tekemiin riskinarvioihin. Koska afrikkalainen sikarutto leviää myös sikatuotteiden välityksellä, taudilla on suuria vaikutuksia sianlihan kauppaan. Suomalaisen sianlihan sisämarkkinakauppa sekä vienti toimivat normaalisti, sillä Suomi on pysynyt vapaana afrikkalaisesta sikarutosta. Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan sianlihan ja sianlihatuotteiden vientimäärät ovat nousseet viime vuosina.

Luken tuoreen arvion mukaan Suomessa oli kuluvan vuoden alussa 3426 villisikaa (mediaani). Villisikoja on koko Etelä-Suomessa. Tihein kanta on itäisellä Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa. Metsästäjät ovat sitoutuneet hyvin villisikakannan hallintaan ja afrikkalaisen sikaruton vastustukseen. Ministeriö on juuri tehnyt rahoituspäätöksen Suomen Metsästäjäliiton hankkeesta, jossa metsästäjiä edelleen koulutetaan kannan hallintaan ja ASF-riskin pienentämiseen. Vuonna 2020 Ruokavirasto sai tutkittavakseen näytteet 937 villisiasta. Koska villisiat liikkuvat maiden rajojen yli vähentää villisikakannan kurissapito tautipainetta. 

Villisian metsästyksen saalismäärä on kasvussa. Kalenterivuotena 2020 saalis oli 1211 villisikaa, kun se vuonna 2019 oli 863 villisikaa.

– Pitämällä Suomi jatkossakin vapaana afrikkalaisesta sikarutosta, suojellaan kokonaista elinkeinoa. On olennaista huomata, että yksikin tapaus vaarantaisi sianlihan viennin. Onnistuneet suojaustoimenpiteet ovat luoneet hyvät edellytykset suomalaiselle elintarviketuotannolle, ministeri Leppä muistuttaa.

Tullikoirilla merkittävä rooli matkustajatuonnin valvonnassa – ruokakoira Rico saavuttamassa 1000 kilon merkkipaalun lähipäivinä 

Maa- ja metsätalousministeriö toimii yhteistyössä Ruokaviraston ja Tullin kanssa tuontivalvonnan tehokkaassa suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tullin tehtävänä on valvoa, etteivät matkustajat tuo EU:n ulkopuolelta liha- ja maitotuotteita. Tullin päivittäinen panos valvonnassa rajoilla on edesauttanut eri eläintautien, kuten afrikkalaisen sikaruton, leviämisen ehkäisemisessä mm. kiellettyjen tuliaisten valvonnan kautta.

Tullissa eläinperäisten elintarvikkeiden etsinnässä työskentelee kaksi tehtävään erikoistunutta tullikoiraa. Tullin uusin ruokakoira, vuonna 2020 valmistunut Rico on osoittautunut työssään erittäin tehokkaaksi. Rico saavuttaa lähipäivinä 1000 kilon havaittujen laittomien ruokatuliaisten rajan, mikä on merkittävä saavutus matkustajamäärien ollessa ennätyksellisen matalalla tasolla koronapandemian vuoksi. Rico työskentelee pääasiassa Helsinki-Vantaan lentokentällä.

– Ruokakoirien käyttö on tehostanut luvattomien elintarviketuliaisten valvontaa entisestään. Vaikka koronatilanne on painanut matkustajamäärät alas, on haltuunottojen määrä pysynyt suhteessa korkealla tasolla – odotamme määrien nousevan entisestään matkustajavirtojen palautuessa pandemian jälkeen kohti normaalia, toteaa valvontajohtaja Mikko Grönberg Tullista.

Vuonna 2020 Tullin matkustajaliikenteessä haltuun ottamien ja matkustajien vapaaehtoisesti luovuttamien liha- ja maitotuotteiden määrä oli yhteensä noin 5 800 kiloa. 

Lisätietoja:

Maa- ja metsätalousministeriö:
apulaisosastopäälikkö Taina Aaltonen p. 0295 162 439, taina.aaltonen@mmm.fi
erätalousneuvos Vesa Ruusila, p. 0295 162 051, vesa.ruusila@mmm.fi

Tulli:
valvontajohtaja Mikko Grönberg, p. 040 332 2679, mikko.gronberg@tulli.fi 
tullipäällikkö Mika Pitkäniemi, p. 040 332 3810, mika.pitkaniemi@tulli.fi

Media on tervetullut kuvaamaan ruokakoira Ricoa työssään tänään torstaina 25.3.2021. Kuvausaikataulusta sopiminen: Tullin viestinnän mediapalvelu p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi 
 

Eläimet ja kasvit Jari Leppä Riista Ruoka ja maatalous