Hyppää sisältöön
Media

Maa- ja metsätalousministeriön budjettiesitys turvaa huoltovarmuutta ja luonnonvaratalouden uudistumista

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 13.8.2020 15.28
Tiedote
Budjetin valmistelun yleiskuva

Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa hallinnonalalleen yhteensä 2,73 miljardin euron määrärahaa. Lisäys vuoden 2020 varsinaiseen talousarvioon on 37,6 miljoonaa euroa. Esityksessä eivät vielä näy Eurooppa-neuvostossa heinäkuussa tehdyt päätökset maatalouden ja maaseudun kehittämisen EU-rahoituksesta.

Alkuvuonna 2020 voimakkaasti ja nopeasti laajentunut koronaviruskriisi on nostanut esiin uusia, ennakoimattomia haasteita ja riskejä myös ruuantuotannolle. Uudenlainen epävarmuus hankaloittaa elintarvikemarkkinoiden ennakointia ja edellyttää panostuksia tuotanto- ja kuljetusketjujen toimivuuden varmistamiseen.

Kevään ehdotuksen valmisteluvaiheen tilanteen mukaan maa- ja elintarviketalouden määrärahat (1,82 miljardia euroa) kasvavat ensi vuonna 8,2 miljoonalla eurolla. Määrärahoilla parannetaan biotalouteen ja ruokaan perustuvien liiketoimintojen kestävää ja kilpailukykyistä kasvua sekä turvataan ihmisten, eläinten ja kasvien terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta.

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen EU-rahoitus tarkentuu

Maatalouden ja maaseudun kehittämismäärärahojen osalta tilanne on vielä avoin. Ministeriön ehdotus perustuu toukokuun valmistelutilanteeseen, eikä siinä ole otettu huomioon heinäkuussa syntynyttä EU-rahoitusratkaisua. Maa- ja elintarviketalouden sekä maaseudun kehittämisen määrärahat täsmentyvät, kun EU on tehnyt lopulliset rahoituspäätökset.

Ministeriön ehdotuksessa maaseudun kehittämisen määrärahat ovat yhteensä 408,8 miljoonaa euroa. Määrärahat vähenevät ensi vuoden talousarviossa 49,7 miljoonalla eurolla verrattuna vuoden 2020 varsinaiseen talousarvioon. Määrärahojen supistuminen johtuu tukiohjelman toimeenpanon vaiheesta ja kuluvan vuoden kertaluonteisista lisäyksistä. Nykyisen kauden määrärahat on budjetoitu ohjelman etenemistä vastaavasti.

Kyläkauppatuelle esitetään jatkoa

Valtiovarainministeriön budjettiesityksessä kyläkaupoille esitetty 2 miljoonan euron kehittämisraha on tärkeä maaseudun kehittymisen kannalta. Kyläkaupat monipalvelukeskuksina ovat oleellinen osa maaseutujen palveluntarjontaa ja niiden elinvoimaa, jota koronavirusepidemia on ainoastaan korostanut.

Maankäyttösektorin ilmastotoimet kasvattavat luonnonvaratalouden määrärahoja

Luonnonvaratalouden määrärahoihin esitetään ensi vuodelle 9,9 miljoonan euron lisäystä 236 miljoonaan euroon. Määrärahojen kasvu johtuu hallitusohjelman mukaisesta maankäyttösektorin ilmastopolitiikan panostuksista. Kirjauksen mukaisesti eri toimenpiteillä vahvistetaan muun muassa hiilinieluja ja peltomaan hiilensidontaa. Myös biokaasuinvestointeihin ja maatilojen ravinnekiertoon esitetään määrärahoja.

Myös hallitusohjelman mukaiset vaelluskalakantojen elvyttämistoimenpiteet jatkuvat. Toimenpiteisiin esitetään 3,8 miljoonan euron rahoitusta. Lisäksi Metso-ohjelman ympäristötuen rahoitusta on tarkoitus vahvistaa miljoonalla eurolla.

Paikkatietoinfrastruktuurille ja tutkimukseen lisärahoitusta

Maanmittaus- ja tietovarantomäärärahoja on tarkoitus kasvattaa ensi vuonna 1,8 miljoonalla yhteensä 46,4 miljoonaan euroon. Kiinteistö-, huoneisto ja maastotietojärjestelmät turvaavat omistusta ja kansallista vakuujärjestelmää sekä palvelevat digitaloisoituvan yhteiskunnan tietotarpeita.

Lisäksi MMM:n hallinnonalan ja tutkimuksen määrärahoja on tarkoitus kasvattaa ensi vuonna 1,8 miljoonalla eurolla. Määrärahoja ohjataan esimerkiksi Luonnonvarakeskuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan.

Budjettiesityksen valmistelun käsittely

Hallituksen budjettineuvottelut käydään 25.8 ja talousarviota käsitellään budjettiriihessään 14.–15. syyskuuta. Talousarvioesitys käsitellään valtioneuvostossa 5. lokakuuta, minkä jälkeen se on julkinen.

Maa- ja metsätalousministeriön budjettiehdotus (pdf)

Valtiovarainministeriön budjettiehdotus (budjetti.vm.fi)

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
erityisavustaja Satu Haapaniemi (ruoka-asiat), p. 050 400 5193, etunimi.sukunimi@mmm.fi
erityisavustaja Teppo Säkkinen (luonnonvara-asiat), p. 050 516 2868, etunimi.sukunimi@mmm.fi
talousjohtaja Jukka Nummikoski p. 0295 162022, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Huoneistot, maanmittaus ja paikkatiedot Jari Leppä Luonto ja ilmasto Maaseutu Ruoka ja maatalous