Hyppää sisältöön
Media

EU rajoittaa transrasvan käyttöä elintarvikkeiden valmistuksessa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 16.5.2019 14.04
Tiedote

Transrasvan eli osittain kovetetun rasvan käyttöä elintarvikkeissa rajoitetaan uudella EU-asetuksella. Samalla kielletään Yohimbe-kasvin käyttö mm. ravintolisissä. EU hyväksyi viime vuonna kaksi EU:n elintarvikkeiden täydentämisasetusta (EU no 1925/2006 ) koskevaa muutosta, jotka tulivat voimaan 15. toukokuuta.

Tulevaisuudessa teollisen transrasvan osuus saa olla korkeintaan 2 prosenttia rasvasta kuluttajalle tai vähittäiskauppaan myytävässä elintarvikkeessa. Lisäksi transrasvapitoisuus on merkittävä niihin elintarvikkeisiin, joiden teollisen transrasvan pitoisuus on yli 2 prosenttia rasvasta, ja joita toimitetaan muille elintarvikealan toimijoille. Transrasva-asetuksella on siirtymäaika 1.4.2021 asti, jonka jälkeen asetuksen vastaisia elintarvikkeita ei enää saa saattaa EU:n markkinoille.

Transrasvojen yhteys sydän- ja verisuonitautien riskiin on ollut tiedossa jo pitkään ja sitä on ravitsemussuosituksissa eri maissa ja maanosissa rajoitettu. Esimerkiksi Pohjoismaisten ravitsemussuositusten mukaan transrasvan saanti tulisi olla niin alhainen kuin mahdollista ja ainakin alle prosentti kokonaisenergiansaannista. Myös USA:n ravitsemussuosituksissa kehotetaan laskemaan transrasvan saantia niin matalaksi kuin mahdollista eikä pidetä hydrogenoituja rasvoja enää yleisesti turvallisina, koska ne ovat transrasvojen suurin lähde. WHO suositteli vuonna 2018, että teolliset transrasvat poistettaisiin käytöstä.

Jo monien vuosien aikana käydyssä keskustelussa transrasvan rajoittamisesta on hankalana pidetty sitä, että märehtijöiden rasva, erityisesti maito sisältää luontaisesti transrasvaa. Samalla maito on tärkeä muiden ravintoaineiden lähde väestöissä, joten transrasvan rajoittaminen kokonaisuudessaan olisi kyseenalaista. Transrasvan jakaminen teollisesti tuotettuun ja luontaiseen on pidetty valvonnan ja erityisesti analytiikan osalta hankalana. Silti Tanska on Euroopassa edelläkävijänä osoittanut, että toimenpiteet voidaan kohdentaa pelkästään teolliseen transrasvaan.

”Suomessa transrasvan saanti on muiden pohjoismaiden tapaan hyvin alhaista, vain 0,4 % energiansaannista, ja tästäkin suurin osa tulee maitotuotteista. Lisäksi olemassa olevien tietojen mukaan elintarvikkeiden transrasvapitoisuudet ovat keskimäärin alle kaksi prosenttia rasvasta, eli EU:n uusi raja ei ole niin kunnianhimoinen kuin voisimme itsellemme asettaa”, sanoo elintarvikeylitarkastaja Anna Lemström maa- ja metsätalousministeriöstä.

”Toimenpiteet tyydyttyneen rasvan saannin vähentämiseksi ravinnosta on syytä jatkaa samalla intensiteetillä kuin aikaisemmin. Sen lisäksi on syytä seurata EU:n toimenpiteiden vaikutusta elintarvikkeiden rasvakoostumukseen myös Suomessa”, Lemström toteaa.

Toisella EU-asetuksen muutoksella kielletään Yohimbe-kasvin käyttö ainesosana, jota on pääasiassa käytetty ravintolisissä. Yohimbe on jo neljä vuotta ollut EU:n tarkkailun alla sen jälkeen Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA:n) lausunnon jälkeen. Tästä syystä Yohimbe-asetusta sovelletaan heti eikä sille tule erillistä siirtymäaikaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Elintarvikeylitarkastaja Anna Lemström, p. 0295162145, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmm.fi

Lisätietoa Ruokavirastosta:

Ylitarkastaja Sari Sippola, p. 029520 4283, sähköposti: etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Transrasva-asetus

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32019R0649&from=EN

Yohimbe-asetus

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32019R0650&from=EN