Geenivarojen saatavuutta koskevaa lainsäädäntöä kehitetään

Geenivarainneuvottelukunnan alaisen jaoston tehtävänä oli selvittää, millaisia lainsäädännöllisiä ja hallinnollisia toimenpiteitä Bonnin ohjeet Suomessa edellyttävät

Yksityiset geenivarat lain piiriin?

Lainsäädännön kehittämisen kannalta keskeisimpiä kysymyksiä ovat, valitaanko muotovapaa vai lakisääteinen järjestelmä ja ulotetaanko säätely koskemaan valtion välittömässä määräysvallassa olevien geenivarojen lisäksi myös yksityisessä omistuksessa oleviin geenivaroihon. Muotovapaa järjestelmä on hallinnollisesti ja taloudellisesti huomattavasti kevyempi ratkaisu, mutta todennäköisesti vaatii jossain määrin myös uuden lainsäädännön laatimista. Lakisääteinen järjestelmä edellyttää sekä uuden lainsäädännön laatimista että uuden viranomaiselimen perustamista. Viranomainen myös valvoisi sopimuksen noudattamista.

Jos järjestelmä on tarkoitus ulottaa myös luonnonvaraisiin eliöihin sekä julkisiin ja yksityisiin kokoelmiin sisältyviin eliöihin, edellyttäisi järjestelmän toteuttaminen todennäköisesti lainsäädäntötoimia koskien ainakin sopimusten sisältöä, sidosryhmien osallistumista, ennakkosuostumusmenettelyä ja oikeussuojakeinoja. Tällöin on otettava huomioon perustuslailliset kysymykset ja esimerkiksi jokamiehen oikeutta koskevat säännökset.

Keskeinen kansallisesti ratkaistava kysymys tulee olemaan geenivarojen saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvin roolien ja vastuiden määritteleminen sekä erityisesti kysymys ennakkosuostumuksesta ja alkuperätodistuksesta edellytyksenä geenivarojen saatavuudelle.

Geenivaroja ja hyötyjen jakoa koskevaa voimassa olevaa lainsäädäntöä on tällä hetkellä arviolta 15 maassa ja noin 40 maassa, mukaan lukien suurin osa Euroopan maista, säädöksiä ollaan valmistelemassa. Luonnosta saatavia geenivaroja käytetään nykyisin laajalti hyväksi muun muassa lääketieteessä, ravinnontuotannossa sekä metsä- ja kalataloudessa.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Tuula Pehu, MMM, puh. (09) 160 52839, 040 724 6132