Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Anttila: Myrskyistä otettava opiksi ja valmiutta kehitettävä edelleen

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2010 15.00
Puhe -

Konnevesi 10.9.2010

- Vaikka myrskytuhopuiden raivaus metsissä vielä jatkuukin, ministeriössä ja metsäkeskuksissa käydään jo läpi sitä, mikä kesän myrskyjen selvittelyssä meni hyvin ja mikä huonosti. Myrskyistä on otettava opiksi ja valmiutta kehitettävä edelleen, sanoi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila puhuessaan metsänomistajille tänään Konnevedellä.

Etenkin nopean tilannearvion saaminen on osoittautunut tärkeäksi. Tämän vuoden tuhoissa maa- ja metsätalousministeriö päätyi pyytämään kartoitusapua Puolustusvoimilta. Metsäntutkimuslaitos on vasta kehittämässä lentotähystysmenetelmää, jonka avulla arvio metsätuhoista saataisiin nopeasti.

-Kartoitusmenetelmiä on kehitettävä niin, että tuhon laajuudesta ja sen kohdistumisesta saadaan nopeammin tietoa. Viimeaikaiset myrskyvahingot ovat osoittaneet, miten valtavaa tuhoa luonnonvoimat voivat aiheuttaa sekunneissa, Anttila toteaa.

Kaiken kaikkiaan Keski-Suomessa kaatui tänä kesänä neljän myrskyn toimesta puuta noin 1,3 miljoonaa kuutiometriä. Useat metsänomistajat menettivät muutamassa hetkessä pitkään vaalimansa metsän, jonka ovat mahdollisesti istuttaneet tai kylväneet, hoitaneet ja seuranneet.

-Vaikka surutyötäkin on tehtävä, toivon, että metsänomistajilla silti riittää uskoa tulevaisuuteen. Myrskypuut korjataan ja metsä uudistetaan. Tässä ovat apuna monet metsäammattilaiset, joihin metsänsä myrskyssä menettäneen kannattaa ottaa yhteyttä, sanoo Anttila.

Myrskyn aiheuttamat tuhot korvataan pääsääntöisesti myrskytuhovakuutuksista. Vakuutuksia ei kuitenkaan läheskään kaikilla metsänomistajilla ole tai ne eivät kata kaikkia tuhoja. Täysin ilman rahallista tukea metsänomistaja ei kuitenkaan jää, sillä kestävän metsätalouden rahoituksesta (kemera) annetun lain nojalla voidaan myöntää valtion tukea metsänuudistamiseen. Anttila on esittänyt tämän vuoden lisäbudjettiin 2 miljoonaa euroa lisävaroja (kemeraan) myrskytuhojen korvaamiseksi.

-Haluan muistuttaa yhteistyön merkityksestä kriisitilanteissa. Kukaan ei pysty selvittämään tämänlaajuisia tuhoja yksin – eikä ketään saa jättää yksin. Tämä pätee niin kaatuneiden puiden korjuussa kuin tilanteessa, missä maanomistaja on menettänyt koko metsäomaisuutensa hetkessä, hän muistuttaa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ministerin erityisavustaja Jukka-Pekka Kataja, puh. 040 557 36 81

Sirkka-Liisa Anttila