Hyppää sisältöön
Media

Sikojen ja siipikarjan raatojen keräily alkaa 1.2.2004

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 29.1.2004 13.14
Tiedote -

Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos (EELA) on tarjouskilpailun jälkeen tehnyt sopimuksen Findest Protein Oy:n kanssa tiloilla lopetettujen tai itsestään kuolleiden sikojen ja siipikarjan raatokeräilyn järjestämisestä. Keräily aloitetaan 1.2.2004. Keräilyautot sisältävät vinssaus- ja nostolaitteet. Raatokeräilyn kautta on mahdollista tilata myös eläinten lopetuspalvelua. Findest Protein Oy huolehtii keräillyn eläinjätteen asianmukaisesta käsittelystä ja hävittämisestä laitoksellaan Kaustisella.

Sikojen ja siipikarjan raatojen hautaaminen on EU-säädösten mukaan kielletty muualla kuin syrjäisillä alueilla. Maa- ja metsätalousministeriö on määritellyt alla olevan keräilyalueen. Keräi-lyalueen ulkopuolelle jäävät osat ovat syrjäisiä alueita sikojen ja siipikarjan osalta. Itsestään kuolleiden sikojen ja siipikarjan vienti suoraan turkistarhalle ilman käsittelylaitoksessa käsittelyä on kiellettyä.

Keräilyalue

Sikojen ja siipikarjan keräilyalue on sama. Keräilyalueen itäraja kulkee Kannuksesta Mäntän kautta Hollolaan ja sieltä Lappeenrantaan. Keräilyn käytännön järjestelyiden vuoksi Findest Pro-tein Oy on jakanut keräilyalueen kolmeen alla esitettyyn osaan. Keräilyalueeseen kuuluvat seu-raavat kunnat lukuun ottamatta kunnan alueella mahdollisesti sijaitsevia vaikeakulkuisiasaaria:

Keräilyalue I: Alahärmä, Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Halsua, Himanka, Ilmajoki, Isokyrö, Jurva, Kalajoki, Kannus, Kaskinen, Kauhava, Kaustinen, Kokkola, Korsnäs, Kortesjärvi, Kruunupyy, Kuortane, Kurikka, Kälviä, Laihia, Lappajärvi, Lapua, Lehtimäki, Lestijärvi, Lohtaja, Luoto, Maalahti, Maksamaa, Mustasaari, Nurmo, Närpiö, Oravainen, Pedersöre, Perho, Peräseinäjoki, Pietarsaari, Seinäjoki, Soini, Toholampi, Töysä, Ullava, Uusikaarlepyy, Vaasa, Veteli, Vimpeli, Vähäkyrö, Vöyri, Ylihärmä, Ylistaro, Ähtäri

Keräilyalue II: Eura, Eurajoki, Harjavalta, Honkajoki, Huittinen, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Isojoki, Jalasjärvi, Juupajoki, Jämijärvi, Kangasala, Kankaanpää, Karijoki, Karvia, Kauhajoki, Kihniö, Kiikoinen, Kiukainen, Kodisjoki, Kokemäki, Kristiinankaupunki, Kuhmalahti, Kuhmoinen, Kullaa, Kuru, Kylmäkoski, Köyliö, Lappi, Lavia, Lempäälä, Luopioinen, Luvia, Längelmäki, Merikarvia, Mouhijärvi, Mänttä, Nakkila, Nokia, Noormarkku, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pomarkku, Pori, Punkalaidun, Pälkäne, Rauma, Ruovesi, Sahalahti, Siikainen, Suodenniemi, Säkylä, Tampere, Teuva, Toijala, Ulvila, Urjala, Valkeakoski, Vammala, Vampula, Vesilahti, Viiala, Viljakkala, Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Äetsä

Keräilyalue III: Alastaro, Anjalankoski, Artjärvi, Asikainen, Askola, Aura, Dragsfjärd, Elimäki, Espoo, Forssa, Halikko, Hamina, Hanko, Hattula, Hausjärvi, Helsinki, Hollola, Humppila, Hyvinkää, Hämeenkoski, Hämeenlinna, Inkoo, Janakkala, Jokioinen, Järvenpää, Kaarina, Kalvola, Karinainen, Karjaa, Karjalohja, Karkkila, Kauniainen, Kemiö, Kerava, Kiikala, Kirkkonummi, Kisko, Koski Tl, Kotka, Kuusjoki, Kärkölä, Laitila, Lapinjärvi, Lappeenranta, Lemu, Lieto, Liljendahl, Lohja, Loimaa, Loimaan kunta, Loppi, Loviisa, Luumäki, Marttila, Masku, Mellilä, Merimasku, Miehikkälä, Mietoinen, Muurla, Mynämäki, Myrskylä, Mäntsälä, Naantali, Nousiainen, Nummi-Pusula, Nurmijärvi, Orimattila, Oripää, Paimio, Parainen, Pernaja, Perniö, Pertteli, Piikkiö, Pohja, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Pyhtää, Pyhäranta, Pöytyä, Raisio, Renko, Riihimäki, Ruotsinpyhtää, Rusko, Salo, Sammatti, Sauvo, Sipoo, Siuntio, Somero, Suomusjärvi, Särkisalo, Taivassalo, Tammela, Tammisaari, Tarvasjoki, Turku, Tuusula, Uusikaupunki, Vahto, Vantaa, Vehmaa, Vihti, Vironlahti, Västanfjärd, Ylämaa, Yläne, Ypäjä

Sikojen ja siipikarjan raatokeräilyyn liittyvät hinnat ja valtion tuki

Raatokeräily perustuu noutokertaan ja siitä aiheutuviin kustannuksiin. Kustannukset noutokertaa (150 kg - 599 kg) kohden ovat 100 euroa + alv, josta tuottaja maksaa 60 euroa + alv ja valtion tuki on 40 euroa + alv. Tuottajan maksu tapahtuu tilalla noudon yhteydessä käteisellä tai pank-kikortilla. Tilalta kerralla noudettavien ruhojen vähimmäismäärä on 150 kiloa. Alle 150 kilon noudoille ei makseta valtion tukea. Kustannukset yli 500 kilon ylittävältä kultakin täydeltä sadalta kilolta ovat 20 euroa + alv, josta tuottaja maksaa 12 euroa + alv ja valtion tuki on 8 euroa + alv. Noudon yhteydessä täytetään aina raatokeräilylomake, josta yksi kappale jää tuottajalle. Loma-ke toimii samalla kuittina ja se tulee säilyttää kirjanpidossa.

Keräilyn käytännön järjestelyt

Tuottaja voi tilata keräilyauton arkipäivisin klo 8.00 - 17.00 seuraavista puhelinnumeroista:

I alueen keräilijä:Backlund & Lindström Ay, Pännäinen

p. 0400-365 094

II alueen keräilijä:Jorma Ketola, Kauhajoki

p. 0400-261 649

III alueen keräilijät:T:mi Tapio Uusitalo, Mellilä taiPertti Kattelus, Forssa

p. 0400-231 560 p. 0400-483 284

Keräilyauto käy tilalla kolmen arkipäivän sisällä ilmoituksesta. Nouto tapahtuu 1.6. - 31.8. väli-senä aikana kahden arkipäivän sisällä ilmoituksesta. Lauantait lasketaan arkipäiviksi. Tuottajan on itse järjestettävä eläimen siirto eläintiloista ulos nostopaikalle. Keräilyautoissa on nostolaite autoon nostoa varten. Auton vinssauslaitteen maksu on 7,50 euroa +alv / eläin. Eläinten lope-tusmaksu on 7,50 euroa+ alv / eläin. Valtio ei tue vinssaus- tai nostolaitemaksua eikä eläimen lopetusmaksua.

Keräilyautossa on mukana desinfiointivälineet, joilla mm. pyörät tarvittaessa käsitellään siirryttä-essä tilalta toiselle. Autojen varsinainen desinfiointi suoritetaan Kaustisten käsittelylaitoksella.

Tiloilla tapahtuva raatojen kylmäsäilytys

Mikäli raatoja säilytetään tiloilla tulee ne säilyttää asianmukaisesti kylmälaitteiston avulla. Ympä-ristösuojeluun liittyvän investointituen myöntämistä raatojen kylmäsäilytyslaitteisiin harkitaan.

Lisätietoja:

Findest Protein Oy Toimitusjohtaja Risto Timonen, 06-8611561

EELAHallintojohtaja Timo Karlsson (09) 393 1821, 050-584 1853

MMMApulaisosastopäällikkö Riitta Heinonen (09) 160 53337

Eläinlääkintötarkastaja Sanna Maksimainen (09) 160 52784

>> Eläimistä saatavat sivutuotteet