Riskianalyysin kolmas ja viimeinen vaihe, riskiviestintä, on tunnetusti vaikeaa. Olen juuri palaamassa Genevestä, jossa Codex Alimentariuksen toimeenpanokokouksen liepeillä olemme juhlistaneet Codexin 60-vuotista taivalta sekä maailman terveysjärjestön WHO:n 75-vuotispäiviä. Juhlaseminaarissa useampi pääjohtaja ja ministeri yhtyivät toteamukseen, että asiantuntijoiden ote tieteeseen sekä havaittujen riskien hallintaan on vahva, mutta viestinnässä kansalaisten suuntaan olisi aina vaan parantamisen varaa. Ristiriita on ikivanha: tutkijat ovat huonoja selittämään asioita kansantajuisesti, samalla kun kansalaiset uskovat kritiikittömästi sitä, jolla on paras tarina.

Viikon aikana olemme ruokastandardien lomassa keskustelleet myös aspartaamista, keinomakeuttajasta, jota käytetään lisäaineena useimmissa sokerittomissa virvoitusjuomissa. Aine on hyvin ajankohtainen, sillä sen mahdollista syöpävaarallisuutta on viime kuussa arvioitu uudelleen, ja jopa kahden arvostetun tahon toimesta. Ensimmäisen arvion teki WHO:n alainen syöväntutkimuslaitos IARC, joka vaara-arvioinnissaan totesi aspartaamin todellakin olevan mahdollisesti syöpää aiheuttava aine – eli näyttö ei ollut kovin vahva, mutta lisätutkimuksiin on aihetta. Viikko sitten sai WHO:n ja FAO:n yhteinen lisäaineiden riskinarviointielin JECFA oman analyysinsä valmiiksi, todeten että mitään tarvetta aspartaamin käytön tiukentamiselle ei ole, sillä kemikaali hajoaa suolistossa vaarattomiksi yhdisteiksi sekunneissa.

Näistä löydöksistä viestiminen kuluttajille olisi ollut vaikeaa muutenkin, mutta tässä tapauksessa asiaa vaikeutti IARC:n päätelmien vuotaminen julkisuuteen viikkoja ennen kuin JECFA sai oman arviointinsa valmiiksi. Myös suomalainen media on kesäkuussa raportoinut aspartaamin mahdollisesta syöpävaarallisuudesta, mikä on aiheuttanut ymmärrettävää huolta niiden kuluttajien keskuudessa, jotka nauttivat sokerittomia limuja. Epäilyksen siemen on siis kylvetty ja veikkaan, että kuluttajien vakuuttaminen samaisten limujen vaarattomuudesta tulee olemaan astetta vaikeampaa riskiviestintää. Narratiiviin kuin sopisi niin hyvin, että elintarviketeollisuus olisi jotenkin vaikuttanut JECFA:aan sen varmistamiseksi, että aspartaamin käyttö voi jatkua.

Kuultuani WHO:n ja FAO:n asiantuntijoita tällä viikolla olen varma, että mistään tällaisesta ei ole kyse. Enemmänkin on niin, että monimutkaisia asioita halutaan mediassa oikoa yksinkertaisiksi, kun niistä kerrotaan kansalaisille. Totuus on, että 1) aspartaami saattaa aineena hyvinkin aiheuttaa maksasyöpää, mutta vaarassa eivät ole limsojen kuluttajat vaan enemmänkin lisäainetta annostelevat elintarviketyöntekijät, ja 2) nautittuna aspartaami hajoaa heti kahdeksi aminohapoksi ja metanoliksi, mitkä ovat täysin vaarattomia yhdisteitä joita syntyy muutenkin suolistossamme syömisen yhteydessä.

Meillä EU:ssa kohu aspartaamista laantuu varmasti melko pian, mutta toisin on muualla. USA:n erikoisen oikeusjärjestelmän vuoksi heidän virkamiehensä olivat ristiriitaisesta viestinnästä kauhuissaan, sillä tie saattaa nyt olla auki erilaisille joukkokanteille, missä syöpään sairastuneet ja sokerittomia limuja juoneet hakevat aspartaamin syöpäluokitukseen vedoten miljoonakorvauksia niin panimoilta kuin viranomaisiltakin. Täytyy olla onnellinen, että saa tehdä työnsä maassa, jossa oikeuslaitoksen suhtautuminen kiihkoiluun on kiitettävän kiihkotonta. Uskallan siis jatkossakin sanoa, että liiallisen energiasaannin ja lihavuuden välttämiseksi sokerittomat limut ovat ihan hyvä vaihtoehto. Terveyden kannalta paras juoma on kuitenkin vesi, niin rannalla kuin saunassa, mutta senhän me kaikki tiedämme.

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja