Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

EFSA:n uudessa johtokunnassa vahva suomalaisedustus

Sebastian Hielm Julkaisupäivä 12.10.2022 15.02 Blogit MMM

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA sai uuden johtokunnan heinäkuussa 2022, ja toiminta käynnistyi toden teolla lokakuun alussa. Johtokunta kokoontui viranomaisen tiloissa Italian Parmassa 5.-6.10. Se valitsi itselleen puheenjohtajat ja sisäisen tarkastustiimin ja hyväksyi johtosääntönsä. Kokouksen yhteydessä vietettiin samalla EFSA:n 20-vuotisjuhlaa; henkilökunta ja kaupungin kerma oli kutsuttu konserttiin Parman kaupunginteatteriin.

Johtokunnan koostumusta levennettiin vuonna 2019 EU:n yleisen elintarvikeasetuksen muutoksella. Tavoitteena oli lisätä viranomaisen avoimuutta. Aikaisemman 14 asiantuntijajäsenen tilalla on nyt huomattavasti laajempi joukko. Uuteen johtokuntaan on valittu 38 jäsentä viideksi vuodeksi. Edustettuina ovat jäsenmaat, EFTA-maat (Norja ja Islanti), Euroopan parlamentti, komissio, yhteiskunnallisia toimijoita (kuluttajia ja järjestöjä), sekä elintarvikejärjestelmä (alkutuottajat ja elintarviketeollisuus).

Suomea johtokunnassa edustaa Marjatta Rahkio Ruokavirastosta, varajäsenenään Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeriöstä. Puheenjohtajakseen johtokunta valitsi Latvian Aivars Berzinsin, joka on suomalaisjäsenten tapaan väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta ja varapuheenjohtajakseen Irlannin Pamela Byrnen. Lisäksi Parlamentin kahdesta edustajasta toinen on suomalainen ex-meppi Astrid Thors, joten edustuksemme Parmassa on varsin vahvaa.

Johtokunnan tehtävä on varmistaa, että EFSA:n toiminta on tehokasta ja tuloksellista. EFSA tuottaa ruokajärjestelmän riskinarviointeja EU:n komission ja jäsenmaiden käyttöön. Näiden tehtävä taas on tunnistettujen riskien hallinta. Yleisimmin riskejä hallitaan lainsäädännön ja ohjeiden kautta.

Toki EFSA:n laajoja riskinarviointeja käytetään muuallakin, esimerkiksi kun YK:n Codex Alimentarius –järjestö päättää kansainvälisistä elintarvikestandardeista. Johtokunta myös nimittää jäsenet kymmeneen tieteelliseen paneeliin, jotka suorittavat varsinaisen työn. Se ei kuitenkaan sekaannu varsinaisiin riskinarviointeihin, sen paneelit tekevät täysin riippumattomasti.

Kuulimme lokakuun kokouksessa esitykset EFSA:n pääjohtajalta Bernhard Urlilta, neljältä pääosastolta (Empower, Assess, Enable ja Engage), sekä tieteellisen komitean päälliköltä Simon Morelta. Kaikki vakuuttivat, että EFSA:n toiminta on varsin tehokasta, varsinkin kun henkilöstömäärä on avoimuusasetuksen myötä lisääntynyt noin sadalla ja on nykyään jo yli 450. Henkilöstön lisäksi EFSA:n riskinarviointien tekoon osallistuu noin 1500 ulkopuolista asiantuntijaa.

Johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa pisimmän keskustelun herätti tieto, että tieteellisten paneelien jäsenistä vain reilu 30 % on naisia. Vaikka osuus vastaakin jokseenkin hakemusten jakaumaa, piti johtokunta tärkeänä, että tulevien paneelien asettamisessa asetetaan tavoitteeksi mahdollisimman tasainen sukupuolijakauma. Hakuilmoitusten liiallinen keskittyminen tieteellisiin meriitteihin on tähän saakka johtanut siihen, ettei naisia hakeudu paneeleihin yhtä paljon kuin miehiä. Johtokunta aikookin seurata, että valintaprosessi jatkossa korostaa monimuotoisuutta osaamisessa, jolloin paneeleihin valittaneen naisten lisäksi myös nuorempia ja laajempaa osaamista edustavia asiantuntijoita.

Kirjoittaja Sebastian Hielm johtaa maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusyksikköä. Kuvassa hän on (ylärivissä kolmas oikealta) johtokunnan muiden jäsenten kanssa. Etusivun kuvassa on EFSA:n johtokunnan puheenjohtaja Aivars Berzins (oikealla) ja varajäsen Sebastian Hielm konsertissa Parman kaupunginteatterissa.

 

EU ja kansainväliset asiat MMM Ruoka ja maatalous Sebastian Hielm

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.