Maatalous- ja kalastusneuvosto päätti eilen Itämeren vuoden 2019 kalastuskiintiöistä. Nyt kun päätös on tehty, haluan kalastuskiintiöneuvotteluista vastaavana virkamiehenä oikoa julkisuudessa olleita virheellisiä tietoja lohikiintiöistä ja valottaa neuvotteluiden taustaa ja logiikkaa. Prosessin varhaisemmissa vaiheissa tämä ei ole ollut mahdollista vaarantamatta Suomen tavoitteiden saavuttamista erityisesti lohikantojen myönteisen kehityksen turvaamiseksi.
Mitä Itämeren pääaltaan lohen tieteellisen neuvon noudattaminen edellyttää
Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) tieteellisessä neuvossa todetaan, että kaupallisen kalastuksen lohisaaliin tulisi Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella olla enintään 116 000 lohta. Mikäli poisheitettyjen lohien (alamittaiset ja hylkeiden vahingoittamat noin 11600 lohta), laittoman kalastuksen (noin 10 500 lohta) ja taimeniksi väärinraportoitujen lohien (30 500 lohta) määrät pysyisivät suluissa mainituilla vuoden 2017 tasoilla, TAC eli jäsenmaiden yhteinen kalastuskiintiö tulisi asettaa noin 63 300 lohen tasolle. Tieteellisen neuvon mukaan laillisen kaupallisen kalastuksen saalis oli vuonna 2017 noin 57 000 lohta, joten kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis ei ylittänyt ICES:in suosittelemaa 116 000 lohen enimmäismäärää.
Tieteellinen neuvo kuitenkin edellyttää, että kalastuskiintiöistä päätettäessä tulee arvioida millä tasolla eri tekijät, kuten laiton kalastus ja väärinraportointi ovat ensi vuonna. Jos esimerkiksi väärinraportointi saadaan lopetettua ensi vuoden alusta, TAC voisi olla noin 93 900 lohta, josta vähennettäisiin vielä Venäjän osuus eli 1,9%. Jos tieteellisestä neuvosta poimitaan yksi luku ja väitetään, että se on ainoa oikea tieteellisen neuvon mukainen luku, sorrutaan monimutkaisen ja päättäjien kannalta erittäin vaativan tieteellisen neuvon liialliseen yksinkertaistamiseen.
Päätöksenteosta EU-tasolla
Kalastuskiintiöneuvotteluissa tehdään vuosittain lopullinen päätös maatalous- ja kalastusneuvostossa määräenemmistöpäätöksenä. Mikäli neuvostoa edeltävässä BALTFISH-valmistelussa Itämeren EU-jäsenvaltiot ja komissio saavuttavat yksimielisyyden, se muodostaa lopullisen ratkaisun sisällön, vaikka neuvosto tekee muodollisen päätöksen siinäkin tapauksessa.
Kalakantojen merkitys eri maille ja niiden kalastuselinkeinoille vaihtelee huomattavasti, mistä johtuen maiden näkemykset saattavat poiketa merkittävästi toisistaan. Esimerkiksi Suomella on erityinen pyrkimys ja samalla vastuu kestävien lohiratkaisujen saavuttamiseksi. Meillä ei kuitenkaan ole keinoja pakottaa muita haluamaamme ratkaisuun. Tavoitteet täytyy saavuttaa neuvottelemalla ne osaksi kokonaisratkaisua.
Suomen kannan muodostaminen
Suomen tavoitteena on kaikkien Itämeren kalakantojen osalta vastuullinen kokonaisratkaisu perustuen tieteelliseen neuvoon, Itämeren kalakantojen hoitosuunnitelmaan ja kestävän enimmäistuoton periaatteeseen.
Eduskunta määrittelee vuosittain Suomen lopullisen kannan Itämeren kalastuskiintiöihin valtioneuvoston lähettämän E-kirjeen pohjalta. E-kirjeen keskeinen sisältö on ehdotus Suomen kannaksi Itämeren kalastuskiintiöitä koskevaan komission ehdotukseen ottaen huomioon ICESin laatima tieteellinen neuvo.
Vakiintuneen käytännön mukaisesti E-kirjeeseen on kirjattu Suomen neuvotteluvara lohen kalastuskiintiöiden osalta. E-kirjeeseen on tästä johtuen kirjattu myös perustuslain mukainen vaiteliaisuuspyyntö, jotta neuvottelutuloksen saavuttamista ei vaarannettaisi paljastamalla Suomen neuvotteluvara muille neuvotteluosapuolille.
Maa- ja metsätalousministeriö on informoinut luottamuksellisesti sekä eduskuntaa että E-kirjeen valmisteluun osallistuvaa EU17-jaostoa (jäseninä asianomaiset viranomaiset ja sidosryhmät) myös neuvottelutilanteesta, jotta niillä on tieto siitä, mitä neuvotteluissa voidaan realistisesti saavuttaa. Pyrimme tällä tavoin osallistamaan sidosryhmät ja ylläpitämään avoimuutta. Käytäntö on toiminut hyvin ja eduskunta on ollut joka vuosi tyytyväinen saavutettuun tulokseen.
Tänä vuonna prosessissa on ollut suuria ongelmia ja luottamuksellisia tietoja on ollut julkisessa keskustelussa. Tämä on ollut haitallista Suomen lohikantojen vahvistamiseen tähtäävien tavoitteiden ajamisen kannalta. Olen erityisen huolestunut siitä, että tarkkoja neuvotteluvaraamme liittyviä lukuja on julkisuudessa esitellyt taho, jonka tiedossa niiden ei olisi tullut olla.
Itämeren kalastuskiintiöihin liittyvät tekijät, jotka vaikuttavat lohikantojen tilaan
Itämeren kalastuskiintiöistä päätettäessä tulee tarkastella erityisesti edellä mainittua tieteellistä neuvoa. Keskeisin kielteinen kehityssuunta viime vuosina on ollut saaliiksi saadun lohen väärinraportointi taimeneksi. Käytettävissä olevat keinot saattaa kalastus kestävälle tasolle ja saada myönteisiä vaikutuksia lohikannoille ovat laittoman lohenkalastuksen lopettaminen, väärinraportoinnin estäminen sekä kalastuskiintiön pienentäminen.
Itämeren jäsenmaat ja komissio antoivat jo viime vuonna lausuman, jossa ne sitoutuivat eliminoimaan laittoman lohenpyynnin ja väärinraportoinnin mahdollisimman pian. Suomi on tehostanut viime ja tänä vuonna omaa kaupallisen lohenkalastuksen valvontaansa ottamalla käyttöön lohimerkin ja ennakkoilmoituksen saaliin maihin tuonnista. Valitettavasti tiedämme valvontahavaintojemme perusteella, että lohen väärinraportointi eteläisellä Itämerellä on jatkunut tänäkin vuonna.
Tämän vuoden tieteellinen neuvo osoitti, että väärinraportointiongelma on kasvanut vuonna 2017 lähes kaksinkertaiseksi, eli 30 500 lohen tasolle. Tästä johtuen Suomi on kiinnittänyt komission, Euroopan kalastuksenvalvontaviraston ja muiden EU-jäsenmaiden huomion ongelman laajuuteen ja vaatineet sen välitöntä ratkaisua. Komissio ja kalastuksenvalvontavirasto ovat vastauksena nostaneet lohenkalastuksen valvonnan Itämerellä prioriteetikseen. Komissio on myös sitoutunut rankaisemaan sääntöjä rikkovia maita kalastuskiintiöiden leikkauksilla tai kalastuskielloilla, mikäli väärinkäytöksiä todennetaan. Suomi on valmistautunut tehostettuun valvontaan varaamalla entistä suuremman osan valvojaresursseistaan avomerellä tapahtuvaan lohenkalastuksen valvontaan.
Tämän lisäksi maa- ja metsätalousministeriön vastuuvirkamiehet ovat miettineet aktiivisesti keinoja lohen väärinraportoinnin estämiseksi. Aivoriihemme päätteeksi löysimme ratkaisun; kun taimenen kaupallinen pyynti avomerellä kielletään, voimme tukkia lohen väärinraportoinnin mahdollistaneen porsaanreiän ja yksinkertaistaa sääntöjen noudattamisen valvontaa. Jos taimenen kalastus kielletään, lohta ei voi enää raportoida taimeneksi.
Olen kuullut viime viikkoina, että laittoman lohenkalastuksen lopettaminen ja väärinraportoinnin estäminen olisivat pelkkää toiveajattelua. Olen asiasta eri mieltä. Laittomuuksia ei tule sallia, vaan ne on kitkettävä ja sitä kautta vaikutettava ongelman perimmäiseen syyhyn.
Pelkkä kalastuskiintiön pienentäminen tässä nimenomaisessa tapauksessa ei olisi ongelmatonta, sillä leikkauksesta kärsisivät käytännössä sääntöjä noudattavat kalastajat ja jäsenmaat. Vahinko laitettaisiin siis kiertämään puuttumatta ongelman aiheuttavaan ilmiöön. Myös eduskunta on pitänyt tätä epäoikeudenmukaisena ja tällä linjalla ovat myös komissio ja useimmat Itämeren EU-jäsenmaat.
Selvyyden vuoksi kertaan vielä Suomen tavoitteet pähkinänkuoressa: Lohen laiton pyynti ja väärinraportointi on lopetettava kaikin keinoin. Toistaiseksi lohen kalastuskiintiötä on pienennettävä varovaisuusperiaatteen mukaisesti, kunnes lohikantojen tila on parantunut kestävälle tasolle.
Itämeren kalastuskiintiöratkaisu 2019 lohen osalta
Kokonaisuutena saavuttamamme ratkaisu Itämeren lohikantojen tulevaisuuden kehityksen kannalta on vaikea neuvottelutilanne huomioon ottaen hyvä. Keskeistä oli saada kaikkien Itämeren jäsenmaiden ja komission ehdoton sitoutuminen laittoman lohenkalastuksen ja väärinraportoinnin lopettamiseksi vuoden 2019 alusta.
Saimme lisättyä asetukseen myös tavoittelemamme artiklan taimenen kaupallisen avomerikalastuksen kieltämiseksi. Sen perusteella lohen väärinraportointi taimeneksi estyy ja valvonta kentällä yksinkertaistuu. Poikkeuksellista tässä on se, että nämä tehokkaat laittoman kalastuksen vastaiset toimet sisältävä artikla hyväksyttiin kovan työn jälkeen lopulta yksimielisesti vielä komission ehdotuksen antamisen jälkeen. Tämä osoittaa omalta osaltaan komission sitoutumisen ongelman ratkaisemiseksi.
Suomi ajoi loppuun asti kiintiön pienentämistä, mutta se ei ollut mahdollista muiden jäsenmaiden vastustuksesta johtuen. Kiintiön pitämistä nykytasollaan komission suurennusehdotuksesta huolimatta on kuitenkin pidettävä torjuntavoittona varsinkin, kun kaikki ovat sitoutuneet laittomuuksien poistamiseen ja meillä on myös entistä tehokkaammat keinot niiden kitkemiseksi.
Viimeiset kuusi vuotta Itämeren kalastuskiintiöneuvotteluista vastanneena virkamiehenä totean vielä lopuksi, että Suomen tavoitteissa ei ole tänä aikana tapahtunut olennaisia muutoksia. Tavoittelemme johdonmukaisesti kestäviä ja vastuullisia ratkaisuja. Maa- ja metsätalousministeriö on puolestaan sekä poliittisella että virkamiestasolla ajanut kaikissa yhteyksissä eduskunnan määrittelemiä Suomen tavoitteita loppuun asti, viimeistä piirtoa myöten.
