Ruoan tuottaminen vaatii valtavat määrät vettä. Maailmanlaajuisesti 70% kaikesta käytetystä makeasta vedestä menee kasvi- ja eläintuotantoon. Monilla maailman alueilla vesivarat eivät enää riitä eri käyttötarkoituksiin, ruoan ohella vesivaroista kilpailevat myös teollisuus, energia ja tietenkin me kaikki tarvitsemme vettä juomaksi ja peseytymiseen. Eikä pidä unohtaa, että luonnollekin pitäisi jättää jotakin: vettä tarvitsevat monet kasvit ja eläimet, niin maalla kuin vedessäkin.

Tukalaa tilannetta voidaan parantaa. Otetaanpa esimerkki omasta takaa. Maailmanlaajuisesti kalan kysyntä kasvaa nopeasti, mutta luonnon kalakantojen hyödyntämistä ei voida enää kestävällä tavalla lisätä. Tämän vuoksi kalankasvatus on maailmalla nopeimmin kasvava alkutuotannon muoto.

Perinteinen kasvatus vaatii paljon vettä ympärilleen ja rehujen kehittymisestä huolimatta se kuormittaa lähivesiä. Kaloja voidaan kuitenkin kasvattaa vedessä, joka kiertää. Kasvatuksen jälkeen vesi puhdistetaan ja johdetaan takaisin tuotantoon. Vettä ei tuhlaannu ja samalla kasvatusolosuhteet, esimerkiksi lämpötila, voidaan säätää optimaaliseksi. Tällaisia kiertovesilaitoksia on Suomessa jo useita. 

Kalojen kiertovesikasvatus on tietenkin vain yksi esimerkki. Meidän pitää tehdä paljon enemmän, Suomessa ja maailmalla. Eikä riitä, että katsomme ruokaa, vettä ja ympäristöä, vaan mukaan on otettava kaikki talouden sektorit, jotka vettä käyttävät. Ennen kaikkea energia ja metsätalous. Suomi on ollut avainasemassa arvioimassa ja etsimässä ratkaisuja eri maailman kolkissa, miten voidaan parantaa vesiturvallisuuden ohella ruoka- ja energiaturvallisuutta, unohtamatta luontoa. Osana 1992 Helsingin rajavesistösopimuksen (YK:n Euroopan talouskomissio toimii sihteeristönä) toimeenpanoa Suomi on johtanut työtä, jossa on arvioitu näiden luonnonvarojen käyttöön liittyviä kytköksiä sekä tunnistettu toimivia teknisiä ja politiikkaratkaisuja.  Tuoreeseen raporttiin koottiin tällaisia useita sektoreita hyödyttäviä toimenpide-esimerkkejä, jotka palvelisivat usein myös ilmasto- tai ympäristötoimina.

Kokemukset työstä ovat osoittaneet, että luonnonvaroihin liittyvien sektorien yhteinen keskustelu ja yhteistyö voi parantaa ymmärrystä sektorien välisistä ristiinkytkennöistä ja toimenpiteistä, joilla luonnonvarojen käyttöä voidaan saada kestävämmälle pohjalle. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö edustaessaan Suomea YK:n ruokajärjestelmien huippukokouksessa painotti puheenvuorossaan johdonmukaisen ja kestävän luonnonvarapolitiikan merkitystä.

Näin tehdään näkyväksi ruuan, veden, metsien ja energian muodostama kokonaisuus. MMM:n koordinoima kansainvälinen luonnonvaraverkosto vaihtaa ja hyödyntää kokemuksia kestävyyden edistämisestä. 

Kohta kymmenen vuotta tehdyn työn aikana luonnonvarojen ristiinkytkennöistä osana rajavesistösopimuksen työohjelmia on tullut ilmi useita asioita, jotka estävät yhteistyön rakentamista ja yhteisten ratkaisujen etsimistä sekä niiden toimeenpanoa. Kansainvälinen luonnonvaraverkosto on taas osaltaan tuonut näitä kansalliseen keskusteluun Suomessa. Useissa maissa sektorit ovat historiallisesti toimineet omissa siiloissaan ja näiden raja-aitojen purkaminen vaatii poliittista tahtoa, ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Eri sektorien hyvin erilaiset suunnittelujaksot, instituutioiden kehittymättömyys ja resurssien riittämättömyys voivat myös olla esteinä.

Paljon on siis haasteita maiden sisällä. Lisähaaste sektoreiden välisiin kytkentöihin tulee, kun vesistöt ylittävät maiden rajoja. Silloin usein vähäisistä vesivaroista ovat kilpailemassa kahden tai useammankin maan vettä käyttävät sektorit.

Rajavesistöyhteistyö on näissä tapauksissa erittäin tärkeää, jotta vähät vesivarat voidaan jakaa tasapuolisesti eri maiden ja eri sektorien välillä. Tämä onkin iso haaste siihen usein liittyvien ristiriitaisten intressien vuoksi. Siitä huolimatta vesivarojen oikeudenmukaisesta jakamisesta naapurivaltioiden välillä on onnistuttu useilla alueilla sopimaan niin, että kaikki osapuolet hyötyvät ratkaisusta. Kestävä luonnonvarojen käyttö, tehokkuus ja eri käyttötarpeet huomioiva hallinta vähentävät vesivaroihinkin kohdistuvaa painetta, mutta haasteisiin ja niiden ratkaisemiseen saatetaan joutua neuvottelemaan täsmäratkaisuja. Yksi uusi apuväline on Vesivarojen jakamisen käsikirja rajat ylittävissä vesistöissä, joka on myös valmistettu osana Helsingin rajavesistösopimuksen työohjelmaa. Sen avulla naapurivaltiot voivat rakentaa vesivarojen jakoon liittyviä sopimuksia, jotka hyödyttävät sekä vesivaroja jakavia maita että eri vedenkäyttäjäsektoreita näissä maissa.

Tällaisilla keinoilla ja kokemusten vaihdolla talouden sektorien tarpeita voidaan sovittaa paremmin yhteen sekä parantaa johdonmukaisesti ja käytännöllisesti kokonaiskestävyyttä.

Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö