Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Maa- ja metsätalousministeriön blogi

Kaksi kriisiä ja oppi ruokaturvasta

Aulikki Hulmi Julkaisupäivä 7.3.2022 12.00 Blogit MMM

Sanotaan, että kriisi on mahdollisuus ja kriisit luovat uutta kehitystä. On kuitenkin kriisejä, jotka polttavat maan kehityksen alta pitkäksi aikaa. Tätä kirjoitettaessa Euroopassa meneillään oleva hyökkäyssota on shokki ja pettymys, jonka aineellisia ja henkisiä, kehitystä taakse päin kääntäneitä jälkiä korjataan vuosikymmeniä. 

Maatalous ja ruokaturva ovat sodan suuri häviäjä: pellot uhkaavat jäädä kylvämättä ja korjaamatta, karja hoitamatta eikä ruoka liiku kuluttajille. Konfliktin ensimmäisiä uhreja on markkinoiden toiminta. Varsinkin nyt kun sota kaikkine seurauksineen koskee kahta maailman johtavista vehnän tuotanto- ja vientimaista, vaikutukset tuntuvat maailmanmarkkinahintojen nopean nousun kautta kaikkialla. Köyhät ja ruuan tuonnista riippuvaiset maat joutuvat koville. 

Kansainvälisen kriisin antama oppitunti ruokaturvasta nähdään nyt kahden vuoden aikana jo toista kertaa. Poikkeustilanteissa ei ole jäänyt epäselväksi, että omasta ruuantuotannosta huolehtiminen on osa turvallisuuspolitiikan kivijalkaa. Elintarvikkeiden ulkomaankauppa on tärkeä täydentävä osa ruokaturvaa, mutta vastuullinen valtio huolehtii ruokaturvansa perustasta omia luonnonvarojaan kestävästi käyttäen. 

Kriiseistä ensimmäinen, Covid-19-pandemia on aiheuttanut kärsimystä, taloudellisia menetyksiä ja globaalisti valtavan määrän ennenaikaisia kuolemia. Toisaalta se sai monet pohtimaan uudesta näkökulmasta ihmisen ja luonnon terveyden yhteyttä ja ehkä myös pyrkimään kohti kestävämpiä ratkaisuja. 

Hyökkäyssota Euroopassa on hyvin erilainen kriisi. Vaikka sota on saanut aikaan ennen näkemätöntä yksituumaisuutta EU:ssa ja uudenlaista halua auttaa, kansainvälisen yhteistyön näkökulmasta kysymys on vakavasta vauriosta. Riippumatta sodan kestosta, seuraavia kuukausia ja vuosia leimaa vahinkojen korjaaminen. Yhteistyötä pyritään jatkamaan niin normaalisti kuin mahdollista, mutta osa kahdenvälisestä, alueellisesta ja monenvälisestä yhteistyöstä joudutaan rakentamaan melkein savuaville raunioille. 

Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kaksi ylivoimaisesti pahinta uhkaa maailman ruokaturvalle ovat ilmastonmuutos ja konfliktit. Menneellä viikolla kumpikin uhka sai näkyvyyttä, kun sotauutisia täydensi IPCC:n uusin raportti ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja niihin sopeutumisesta; vaikutukset näkyvät jo ruokaturvan ja vesiturvallisuuden heikkenemisenä. Hyvästä kehitystyöstä ja edistysaskelista huolimatta maailman nälkäisten määrää ei ole näiden haasteiden vuoksi onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti.

Sana kriisi on alun perin kreikan kielessä tarkoittanut sairauden käännekohtaa, kriittistä hetkeä, jolloin sairaus joko kääntyy parempaan tai huonompaan. Meille kaikille kansainvälistä työtä tekeville luottamus siihen, että käännös vie parempaan on synkkien uutisten keskellä entistäkin tärkeämpää. Vaihtoehdot ovat tulleet hyvin näkyviksi. 

Kirjoittaja on maa- ja metsätalousministeriön kansainvälisten asioiden johtaja
 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.